Chimichurri vai dimijurri? Ei, vaan Dorian b5

 Rakkaalla lapsella on monta nimeä, niinpä tälläkin harmonisen duurin 2. moodilla on niitä jokunen: Dorian b5, Dorian Diminished ja Locrian #2#6. Itse olen tottunut käyttämään tota ensin mainittua, se taisi olla just se nimitys jota Ron Miller noissa modaalijazzin teoriaopuksissaan käyttää. Se on jotenkin paljon selkeämpi nimi kuin vaik toi “dimidoorinen”. Mikä vitun dimi? Vaik luulis, ett “diminished” asteikon liitteenä viittais automaattisesti vähennettyyn kvinttiin, niin ei se aina ihan niinkään ole, joten oon pyrkinyt välttelemään sen käyttöä missään niinku ikinä. Dorian b5 on selkeä, eikä sitä voi ymmärtää kuin yhdellä tavalla: kyseessä on doorinen moodi, jonka femma on alennettu puolikkaalla ja that's it. Tässä(kin) moodissa on hieman erilainen klangi riippuen siitä, mitä säveliä siitä korostaa. Toi alennettu vitonen luo helposti sellaista itämaista vibaa, kun sitä peilaa asteikon molliterssiin, mut ilman kutosta ei sit taas synny kovinkaan doorinen vaikutelma. Kutosen kanssa tää combo 1 – b3 – b5 – 6 luo tietysti dimisoinnun, ja se taas vie aatokset helposti lokriseen soundiin ja sitä kautta sen haluais melkein purkaa ehkä ensin duuri- tai molliasteikon dominanttiasteen soinnuksi ja siitä sit I asteelle. Joo, sanomattakin on jo tässä vaiheessa selvää, ett kokonaisia biisejä ei tässä moodissa kannata ees lähtee etsimään. Jotain sukulaisuutta täs moodissa on myös harmonisen mollin 2. moodille – Locrian #6 -moodille, joka eroaa Dorian b5 -moodista pelkästään siten, että tän lokrisen tapauksen 2. sävel onkin alennettu puolikkaan verran. Nykyään, kun diggaan rakennella jos jonkinlaisia modulaatiosukkia moodista toiseen, tällainen tieto voi olla ihan hyödyllinen. Tän moodin ominaisklangista johtuen nää ääninäytteet ovatkin tällä kertaa poikkeuksetta aika synkissä vesissä vellovia.

I – West Bank Massacre in Eb Dorian b5

Tästä Python-melodiasta tuli heti kättelyssä mieleen joku itämaan tietäjämeininki, joten veikkaanpa, että tälläkin moodilla on vastineensa arabialaisessa maqam-sävelasteikkomaailmassa. Tätä ideaa tulikin sit työstettyä hieman biisimäisempään suuntaan heti suoriltaan; lisäsin vähän staccato-tyyppistä kitara- ja bassoriffiä alle, jotain sointumattoa ja loppuun vielä paksulla Moog-soundilla vastamelodianpätkää. Noh, tälläkin kertaa pääs käymään sit niin, että alkuperäisen melodian doorinen luonne vähän kellahti harmonisen duurin seuraavan moodin eli superfryygisen puolelle, kun lisäsin melodiaan bassoääniä, ja sit tuplasin ja triplasin sen vielä korostuksen vuoksi. Toi bassokuvio alkaa nimittäin F:stä eikä melodian perussävelestä Eb:stä. Oikeastaan vain tän kudelman kohdassa, missä toi bassolinja tipahtaa Eb:hen hetkeksi, moodina resonoi selkeimmin Dorian b5, muuten klangi on enempi superfryyginen. Noh, vahinkoja sattuu, mut mitäs pienistä...

II – Psy-Gtr Riff in B Dorian b5

2000-luvun alussa meikäläisellä oli hetken aikaa aika tiukka Infected Mushroom -fanitus päällä, pitkälti järjettömän hienon “Bust A Move”-biisin vuoksi. Bändiä on tullut seurailtua sen jälkeenkin, vaik nää viimeisimmät rieskat eivät olekaan enää iskeneet aivan samanlaisella fortella kuin nuo vanhat klassikot. Tämä melodiakikkare kun putkahti Pythonizeristani pihalle, tiesin heti, että jos tästä kikkareesta jotain alkaa työstää niin tyylilajina on just tollanen vanhan hyvän ajan Infected Mushroom -tyylinen neoklassisilla lurituksilla höystetty psykedeelinen trance. Tää teema on just sopivan nykivä tollaseen itämaiseen teknojumputukseen.

III – Ominous Rhodes in D Dorian b5

Tästä Python-melodiasta syntyi sitten jotain ihan muuta. Mitä tyylilajia tällainen sit edustaisi, en oikein tiiä. Synkkää fuusiojazzia? Dark ambientia? Toi “melodia” on itse asiassa aika simppeli: pelkkiä neljäsosanuotteja jonossa. Toisaalta hiton tylsää, mutta kun moodina on tällainen über-synkkä sävelnippu niin sehän toimii kuin junan vessa! Tota bassokuviota saikin sitten hetken aikaa sorvata, että siitä syntyi millään tasolla toimiva. Ehkä tällainen tummanpuhuva sommittelu vois sopia jonkin eeppisen progebiisin outroksi? Ainakin tällaiseen olis helpompi lopettaa kuin jatkaa tästä sit johonkin suuntaan; mitä hittoa tällaisen meditatiivisen synkistelyn jälkeen oikein lähtis sommittelemaan?!

IV – Kärpäsen lento (Eb Dorian b5)

Tästä tuli hieman kutkuttavalla tavalla ärsyttävä, siksi nimesin raakileen “Kärpäsen Lennoksi”. Synariffi tapailee suht riuskalla tempolla 7/4-tahtilajissa – ja korostaakseni vielä himppasen väkevämmin tän äänikudelman kärpäsen surinamaista klangia tuplasin riffin kokosävelaskeleen ylempää (mut saman moodin sisällä), vähän samaan tapaan kuin siinä 15-jakoisessa klavinetti-riffissä, jonka esittelin harmonisen duuriasteikon yhteydessä. Omia ideoitaan saa varastaa ja kierrättää niin paljon kuin sielu sietää, eiks jeh?

V – Acoustic Skye Breath in G Dorian b5

Lopuksi valkkasin mukaan näytille vielä yhden tyystin erilaisen klipin. Tämä on oikeastaan vain yksinkertainen akkarinäppäily, jonka moodina on G Dorian b5. Vähän jotain utuista syntikkasoundia lisäsin taustalle, samoin kuin tuplailua Rhodesilla, mut perusideana on vain nyplätä menemään akustisella tässä moodissa paria hassua sävelnippua murtosointuina. Tiedä sit, kuinka mahdoton tätä ois oikealla kitaralla soittaa, kun en tätä hinkatessani tajunnut yhtään miettiä sormituksia kitaran otelaudalla. Sehän tällaisessa DAW-nysväämisessä on aina riskinä. Sen verran tuli nuorena kitaraakin soitettua, että osaisin kyl sommitella MIDI-kitarat piano rollille niin, että ne on viel soitettavissa ja yleisesti hyväksyttyjä kitarasointuhajotuksiakin jopa, mut tän idean työstämisen parissa pääsi unohtumaan koko asia. Noh, eipä silti – tämä idea on vielä muutenkin niin alkutekijöissään, että saattanee vierähtää tovi jos toinenkin ennen kuin tästä saa leivottua sen verran lupaavan biisi-idean, jotta sitä kehtaisi jollekin tutulle kitaristille tarjota soitettavaksi. Oma Yamahan akkarini koki kovan kohtalon jo tuossa reilut 10 vuotta sitten, enkä uutta ole kroonisessa rahapulassa saanut hankittua vieläkään.

Tämmöisiä Python-riffejä tällä erää. Näistä harmonisen duurin eri moodeista ei ole pahemmin biisiesimerkkejä tuolta kaupallisen musiikin puolelta esitellä – niitä ei vain ole. Joo, melko varmasti jonkun kitarasankarin levyltä löytyis jostain biisistä lyhyt riffi tai soolonpätkä, missä lyhyesti tapaillaan tässä moodissa, mut en oo niin tarkasti koskaan esimerkiksi jotain Steve Vai:n biisejä analysoinut. Jazzin puoleltakin löytyis varmaan joku pieni pätkä, mut noita omia suosikkibiisejä on tullut vielä vähemmän syynättyä ihan niin tarkasti. Itse oon tykästynyt tän Dorian b5 -moodin snadisti itämaiseen soundiin, joten kyl jotain järkevää pitäis saada täs moodissa loihdittua enemmänkin – ei ehkä kuitenkaan kokonaista sävellystä täs moodissa, on se aika synkän kuuloinen sit kuitenkin. Voishan sitä Frank Zappa -tyyliin aika lungisti vain yhdistellä näitä eri moodeissa soljuvia riffejä toisiinsa ja kutsua sit lopputulosta biisiksi. Niinhän ne muutkin tekee?

Näiden eksoottisen synkkien ja riitasointisten moodien kanssa oon huomannut, ett mitä synkempi sävy tai muuten vain riitasointinen fuusiojazz-klangi moodilla on, sitä rauhallisemmassa tempossa pitää yrittää ideoita kehitellä. Muistan hämärästi lukeneeni tästä aiheesta joskus ihan jonkun viisaammankin ajatuksia – ett biisin harmoninen rytmi määräytyy just sen mukaan, kuinka dissonoivia sointukudelmia siinä on. Sit on tietty nää avantgarde-koulukunnan progenöösit ja metallipertit, jotka rikkovat ihan piruuttaan kaikkia tällaisia “sääntöjä”. Onhan jollain Dillinger Escape Plan'illa tai Between the Buried and Me'llä aikamoisen riuskoja tempoja biiseissä, joiden harmoniamaailma on kyl kaikkea muuta kuin “puhdas”. Tietty levyllinen sellaista 160 BPM taidemusaa, jossa harmoniamaailma on pelkästään ylennettyä femmaa tai nelosta höystettynä ylennetyllä kakkosella ja kutosella, alkaa pidemmän päälle kyl puuduttaa vaikka olis kuinka “kaikkiruokainen” musiikkimakunsa suhteen. Kohtuus kaikessa. Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä erää täältä tähän. Seuraavassa postauksessa sit tota superfryygistä vähän enemmänkin.

Adios.