Lokriset kekrijuhlat
Duuriasteikon vika moodi, lokrinen, on hieman harvinaisempi keissi, mitä tulee kokonaisiin biiseihin, jotka menis tässä moodissa. Ei sellaisia taida ainakaan populaarisemman musiikin puolelta löytyä yhtäkään. Joidenkin mielestä lokrinen onkin enemmän vain “teoreettinen” moodi – siltä kun uupuu se puhdas femma, sillä on vähän epämääräinen soundi itsessään. Varsinkin, kun moodia yrittää soinnuttaa, se alkaa jotenkin väistämättä kuulostaa dominanttiasteen jatkeelta ja yrittää siksi purkautua toonikateholle melkein kuin varkain. Ehkä jossain atonaalisessa jazzissa, modernissa klasarissa tai kauhuleffojen score-musiikissa sitä tulee vastaan muutenkin kuin vain lyhyinä viitteinä melodiassa tai sit heviriffeissä – joo, tai sit Björkin ysärihitin basslinessa. Toi “Army of Me”-biisi onkin ainoa, mitä oikeestaan tulee vastaan, kun googlettaa biisejä, jotka menis lokrisessa moodissa, eikä sekään ees tarkkaan ottaen mene, vain se biisin synabassokuvio menee, legendan mukaan lokrisesti C:ssä. Google ei juurikaan noteeraa raskaamman metallin riffejä, jotka jolkottelee lokrisesti, nääs. Musateoreetikkojen mielestä moni noistakin biiseistä, jotka Wikipedian mukaan koukkais lokrisen puolelle, eivät oikeastaan tee niin, vaan lainaavat vain muutaman modaalisen muunnesoinnun ao. moodista tai jotain...
Lokrisesta moodista tekee erikoisen se, ett siinä on toi diabolus in musica -intervalli, tritonus, mut se muodostuukin heti suoraan suhteessa pohjasäveleen eikä niin kuin vaik duuriasteikon dominanttiasteella vasta, kun aletaan soinnuttelemaan laajemmin, neliäänisesti. Näin ollen lokrisen moodin “perussointu” on dimisointu, mistä tulee välitön heavy metal -viba. Ehkä just siksi tässä moodissa on aika kusista alkaa säveltää: mihin ne jännitteet purkaa, kun I asteen sointuna on tällainen rauhaton paskiainen? Toi tritonus-intervalli on siitä metka, että se on käänteisenäkin sama! Sillä ei myöskään oo luonnostaan molli- tai duuriluonnetta; se ei ole oikein kumpikaan, se vain on – ilmankos keskiajan uskonnollisessa umpiossa se oli pitkään kielletty intervalli.
Noh, jonkin aikaa sain kaivella internetin ihmemaata, että löytyi yks suht tuore pop-biisi, jonka moni mieltää menevän ainakin paikoin korvinkuultavan lokrisessa moodissa – nimittäin Ciaran biisi “Like A Surgeon”. Pakkohan se oli käydä kuuntelemassa, vaikka tyylilaji ei sinänsä meikää pahemmin puhuttelekaan. Biisin sävellaji on C#-molli, mut kertsissä se lainaa soinnun C#-lyydisestä, jolloin fiilis piipahtaakin lokrisen puolella – ainakin joidenkin musamoosesten mielestä; itselleni tuotti vaikeuksia kuulla tällaista moodin vaihdosta. Vaikutelman pitäisi syntyä kertissä, kun bassline tipahtaa “ulos” sävellajista hetkeksi. Joo, ihan magee klangihan tossa kohtaa syntyy, ei siin midistä, mut onko toi nyt sit lokrinen mauste? En tiedä. On sen verran lyhyt ranskalainen visiitti, että lienee kuitenkin vain kyseessä jonkinlainen modaalinen muunnesointu eikä varsinaisesti modulaatio toiseen moodiin.
Sit taasen mitä riffeihin tulee, rankemman ja synkemmän hevistelyn parista noita lokrisia riffejä luulis löytyvän enemmänkin. Black Sabbathilla on aika monta riffiä, joissa on sekä molliterssi että vähennetty vitonen – sit pitäis tietty löytyä viel ainakin toi b2-sävelkin? Noh, ainakin biisissä “Symptom of the Universe” käväistään lokrisessa moodissa: biisin introssa isketään heti päin näköä riffillä, joka menee E lokrisessa. Sit niinkin yllättävä biisi, kuin Rushin “YYZ” menee paikka paikoin lokrisesti; yllättävä siksi, ettei bändi nyt lukeudu varsinaisesti ilkeästi resonoivien metallipäiden genreen vaan on enemmänkin jotain sofistikoitunutta piirimyyjäprogea. Löysin netistä näitä biisiesimerkkejä haeskellessani myös mielenkiintoisen gradun aiheesta “Modes in Heavy Metal Music” vuodelta 2024. Sen on duunannut jäbä nimeltä Richard W. Young Jr Austinin yliopistolle. Se täytyy lukaista läpi ihan mielenkiinnosta! Siitä mä pikaisen selailun jälkeen ton Black Sabbath -esimerkinkin löysin. Muualta internetin syövereistä sain kaiveltua viel muutamia esimerkkejä lisää:
Dream Theater: As I Am (C fryyginen ja C lokrinen)
Slayer: Seasons in the Abyss ( Eb fryyginen ja Eb lokrinen)
Metallica: Sad But True (G lokrinen)
Metallica: Enter Sandman (pääriffi blues-asteikon ja lokrisen E:n välistä)
Tietty, jos ton “Enter Sandmanin" riffin tulkitsis olevan lokrista kamaa, niin silloin kai vois olettaa, ett myös Stonen "Get Stoned"-biisin ikoninen riffi menis sekin lokrisesti? Onhan noissa kahdessa riffissä "yllättävän" paljon samankaltaisuutta... Sit, kun päässä alkoi soimaan yllättäen myös Slayerin "South of Heaven"-riffi, ihmettelisin, jos se ei menis lokrisesti... kun siinä on se kromaattinen judanssi. Noh, ei nyt oo skebaa tähän hätään, jotta vois tsekata miten se nyt meni, enkä jaksa alkaa virittämään Logicia tulille vain sen takia. Jos muistan, niin tsekkaan sen seuraavalla kerralla, kun alan jotain rytmipurilaista DAW:illa leipomaan.
Python-applikaationi osaa kyl rykäistä vaik minkämoisia sävelnippuja, jotka menevät lokrisessa moodissa, mut kuten näistä seuraavista ääninäytteistäkin käy nopeesti ilmi, heti kun mukaan alkaa kehitellä sointuharmonioita tai vaik pelkästään bassokuvioita, hyppää aika helposti ulos ao. moodista. Eli en nyt sit tiiä, meneekö näistä mikään ihan puhtaasti lokrisessa moodissa kovinkaan kauaa, mut viaton yritykseni ainakin oli sen suuntainen.
I – Grand Pno Gauntlet in F Locrian
Okei, tällainen ripeä riffittely, joka sopis johonkin kauhuleffaan takaa-ajokohtauksen taustalle jankuttamaan, pysyttelee helposti lokrisessa moodissa. Voishan tällaisen kudelman ujuttaa jonkin biisin väliosaksikin, ehkä? Sit, kun pääsen tässä aihepiirini käsittelyssä harmoniseen duuriin asti, täytyy linkata yks Rick Beaton video, jossa heppu on säveltänyt kudelmia, joissa käy kaikki ao. asteikon moodit läpi – ja osa niistä on kyl just tällaisia leffamusaksi paremmin soveltuvia riffittelyjä, kuten tämäkin. Jos tästä ideasta yrittäisi kokonaisen biisin väkertää, olis kyl aika pakko hypätä lokrisesta moodista ulos säkkäreissä ja kertseissä – tai en tiedä, jos olis tarpeeksi kova ukko, niin leipois koko biisin lokriseen moodiin, sellaista vitun synkkää djent-jazzia à la Tigran Hamasyan, vaik? Tästä vois tietty tiputtaa ton dempatun kitararaitan kokonaan veks, ei se välttis tuo tähän mitään lisäarvoa; sen sijaan vois yrittää kehitellä tätä pidemmälle hyppäämällä aivan päistikkaa leffamusasynkistelyn syvään päätyyn. TAI: jos heivaiskin syntikat ja pianot mäkeen ja lähtis tyystiin eri suuntaan, jonnekin riffihevin brutaaliin maailmaan? Niin noh, Logicin kitarasoundein siitä vois kyl tulla synkkää aivan väärällä tavalla – noh, idean tasolla se voisi toimia kyl silti, eihän näitä nyt ole muutenkaan tarkoitus hinkata kaupallisesti levitettävään kuosiin, vaan lähinnä demottaa, mihin tää meikäläisen Pythonizer oikein taipuu... Se jää sit vain kuulijan oman mielikuvituksen varaan, miltä se lopputulos kuulostaisi sit oikein instrumentein soitettuna. Eihän tää riffi nyt ees niin synkeä ole, jos sitä ristivalottaa modernin metallin modaalisiin kudelmiin. Kyl vaik Meshuggahin tuotannosta löytyy huomattavasti synkempiä riffi-origameja.
II – Neoklassinen pianolurittelu Bb-lokrisesti
Tämä veijari kun putkahti Python-koodista ulos, ei jäänyt kahta sanaa sen suhteen, mitä tästä piti alkaa väkertää; pianolurittelu resonoi välittömästi uusklasarihenkiselle teemalle, että lisäsin vain vähän jousisoundia pohjille ja sit loppuun sointukadenssin. Noh, tällainen neoklassinen tiputtelu tietty sopis sellaisen Yngwie Malmsteen -henkisen hevanderin tekemiseen, mut en mä tiiä, onko tällaisille ideoille omassa tekemisessä ihan hirveesti käyttöä... jonkin proge-eepoksen välikkeeksi tai lyhyeksi outroksi vois käydä, en tiiä. Vaik kyl sinfonisesta progesta diggailen, varsinkin niistä 1970-luvun jutuista, niin omat tonaliteettimieltymykset progen tekemisessä lipsuvat ehkä enemmän kuitenkin sellaiseen sibeliaaniseen Pekka Pohjola -kamaan ja sit toisaalta kevyesti jazzilla retusoituun soinnutteluun. Sitä paitsi olen pianistina niin kädetön pelimanni, että sit jos tällaisia klasarihenkisiä juttuja pitäis soitella silleen niin kuin oikeesti hyvältä kuulostaen, pitäisi varmaan delegoida ne pianojutut jollekin oikealle muusikolle. Tämäkin perusidea kuulostaisi luultavasti sata kertaa paremmalta, kun joku klassisen koulutuksen saanut pianisti lurittelisi sen maustamalla sitä hieman Chopin- tai Mozart-tyyliin.
III – 9/4 Synth Modulations in Bb Locrian
Yks aivan vastaansanomaton etu tän Pythonizerini kanssa pelleillessäni on ollut se, että olen päässyt sinuiksi sellaisten tahtilajien kanssa, joita olin aikaisemmin ihan turhaan karsastanut. Itselleni yhdeksänjakoiset tahtilajit ovat olleet just sellaisia. Joo, onhan joku Dave Brubeckin legendaarinen ysiin menevä biisi “Blue Rondo à la Turk” ihan magee jatsailu, mut enpä silti ollut koskaan oikein ees yrittänyt tehdä mitään 9/8- tai 9/4-tahtilajeissa. En senkään jälkeen, kun hokasin, ett myös yks kovimmista kotimaisista progejyristä, Wheel, veistelee ysiin biisissään “Fugue”. Viime vuonna, kun kävin yyteröimässä bändiä livenä On the Rocksissa, Helsingissä, miekkosten uusimman ja aivan älyttömän huikean "Charismatic Leaders"-levyn tiimoilta, tämäkin biisi tuli kaikkien noiden muiden ihanien progejärkäleiden muassa! Oli muuten livenäkin aivan järkyttävän kova bändi. Suomesta tulee kyl hiton kovatasoisia progemetallia louhivia bändejä, joita ei paljoo radioaalloilla kuule - Wheel, Oddland, Keoma, Pressure Points, Alase, ja mitä näit ny on... Radio Rock, mikä on olevinaan joku raskaamman musiikin äänenkannattaja Suomessa, soittelee pääasiassa sitä iskelmäheviä prime timessa - kanavaa tulee iltaisin kuunneltua tätä nykyä tosi harvoin, kun en ole enää ajohommissa kellon ympäri, joten en oikein tiedä, vieläkö erikoisohjelmissa tulee jotain muutakin. "Ennen vanhaan" ainakin Klaus Flaming soitteli vähän kaikenlaista - omistakin bändeistä muutama pääsi biisin verran soimaan hepun iltamakasiinissa, joskus kauan, kauan sitten. Olisko ollut Carved in Ashes -bändimme "PR-vastaava" Kimmo, joka pisti promopakettiin sen juuri julkaistun omakustanteen ja pressitiedotteen kylkeen vielä pienen pullon punaviiniä - se kun sopi sen EP-julkaisumme viboihin. Se tais olla avausraita “The Shadow of Your Ghost" tuolta "Drowned Silhouette"-räiskäleeltä, joka soimaan päätyi. Sama biisi, jota kävimme Moon TV:n rokkimakasiinissakin livenä veistelemässä. Tollasta ruohonjuuritason supporttia pitäis olla vain huomattavasti enemmän, koska tässä maassa on aivan helvetin paljon hyviä bändejä tuolla raskaamman musiikin kentällä. Nuo omat bändit ovat tätä nykyä joko kuopattuja unohduksen suloiseen multaan tai vähintäänkin jättäytyneet epämääräisen pitkälle luovalle tauolle, mut yllättävän paljon tuolla "maan alla" tapahtuu kaikenlaista liikehdintää. Tuonela Magazinen musiikkiskribentin ominaisuudessa oon tavallaan etuoikeutetussa asemassa, kun mulle putkahtelee noita omakustanteita aika tasaiseen tahtiin päätoimittajalta arvosteltavaksi - ja voittopuolisesti ne ovat tehneet positiivisen vaikutuksen! Oikeastaan ainoa albumi, jota piti arvostella vähän kovemmin sanoin, oli Godsmackin "Lighting Up the Sky"-rieska, ja sekin lähinnä yhden biisin osalta: "Red, White & Blue"-biisin överipatrioottinen paatos oli ja on edelleen jonkin sortin rikos musiikin perusolemusta vastaan. Noh, ei siit sen enempää - meikän arvostelussa on sit tarkempaa analyysia, miksi tuosta biisistä ei voi kuin triggeröityä.
Nykyään, kun näitä Python-riffejä on tullut testailtua tässä jo hyvä tovi, ysiin menevät tahtilajit ovat melkeinpä omia lemppareita. Niillä saa ihan eri tavalla keinuvia kudelmia loihdittua kuin perinteisemmin, kolmijakoisin keinoin.
Noh, mitä moodeihin tulee, tässä ideassa ei kauaa pysytellä lokrisessa moodissa. Kuten taisin jo jossain aikaisemmassa postauksessani paljastaa, tää Python-applikaationi generoi 5 tahtia melodiaa niin, että moodi vaihtuu joka tahdissa. Kuten tarkkakorvaisimmat ovat jo varmaan huomanneetkin, olen sitten ottanut näistä tahdeista työn alle vain ehkä yhden, korkeintaan pari, kolme, jos modulaatiot ovat kuulostaneet mielestäni kovinkin toimivilta. Tämän melodiakikkareen kanssa pääsi sitten käymään niin, että koko hemmetin rimpsu toimi kuin junan vessa – kuulin heti sieluni korvin, minkälaisia ääniä piti bassoon survaista, että homma lähtis pelittämään. Alussa tulee hetki tollasta ambient-kuviokelluntaa ennen kuin varsinainen melodia lähtee liplattelemaan. Lisäsin viel rumpuraidankin, vaik siitä tulikin vähän kökkö. Ghost-nuottien sorvaaminen midinä piano rolliin on aika kusista hommaa, joten laiskana jässikkänä työnsin snare-raidan vain törkeesti tape delay -plugarin lävitse. Onneks aloin jossain kohtaa lisäämään Logic-projekteihini sinne marker-raidalle, miten nää moodit vaihtuu – ei tarvii sit myöhemmin alkaa tulkitsemaan niitä epätoivoisesti. Tässä kikkareessa moodit menevät suurin piirtein seuraavasti: kromaattinen A# - lyydinen dominantti D# - Annaziska G# (heksatoninen versio aiolisesta moodista) – superlokrinen F (tai altered, kuten jazz-kyöstit sanois) – lokrinen C. Tietty toi eka moodi, kromaattinen, tarkoittaa tässä kohtaa vain sitä, että sävelet koodi on napannut todennäköisyysmatriisin mukaisesti kromaattisesta 12-sävelasteikosta, toisin sanoen moodi on ihan silkkaa lottoarvontaa; tarkemmin, kun melodiaa tässä kohtaa yyteröin, sain tulkattua sen: ensimmäinen kierto tätä teemaa menee Dorian #4 -moodissa eli ukrainalaisessa doorisessa, joka on harmonisen mollin neljäs moodi. Sotkin nää moodit sit kuitenkin, kun lisäsin melodian alle ton basslinen, jonka kuulin päässäni. En oo viel tohtinut analysoida, miten noi moodit kääntyivät.
IV – Galloping Grand in Ab Locrian
Tämäkään pentele ei kauaa pysytellyt lokrisessa moodissa, jos se nyt alun alkaenkaan oli lokrisessa moodissa... Nimittäin, kun tätä melodiaa aloin perkaamaan, huomasin aika nopsaan sen pallottelevan kahden eri moodin välillä: koska appi oli nimennyt tiedoston MIDI-melodian perustuvan Ab-pohjasäveleen, ensin se melodia tapailee Ab Locrian #7 -moodia, joka löytyisi sellaisen kummajaisen kuin Ionian #6 -asteikon seitsemänneltä säveleltä alkaen. Sitten teema nostaa ao. moodin alennetun kutosen puolisävelaskeleen ylemmäs. Meikäläisellä ei ole mitään hajua, mikä tämä moodi sitten mahdollisesti edes olis. Eikä sillä ole oikeastaan ees väliä, koska modailin melodiaan hyvältä kuulostavaa basslinea sitten aikani, ja sen myötä lokrinen sävy taisi hävitä pesuveden mukana tyystin. Korvakuulon perusteella kun lätkytteli bassoääniä paikoilleen piano rolliin, se bassline alkoikin A:sta. Joo, vaikka moodin piti alun perin olla Ab-lokrinen, melodiassa ei esiinny Ab-säveltä lainkaan! Nyt, kun basso astuu kuvaan mukaan, moodit menevätkin seuraavalla tavalla: A miksolyydinen b6 (melodisen mollin viides moodi) – G doorinen – F jooninen #2 (tähän outoon otukseen palaan vielä myöhemmin) – ja viimeinen kierros vaihtuu G doorisesta melodisen mollin 2. sävelestä alkavaan Dorian b2 – moodiin, tai siis toi b2-sävel vilahtaa melodiassa ohimennen. Ei oo helppoo yrittää duunata jotain järkevää lokrisessa moodissa, siis.
V – Vibrafonioutro G lokrisessa
Jess! Lopulta syntyi jotain kohtuullisen järkevän kuuloista lokrisessakin moodissa. Pianolla lätkytelty sointukierto alkaa itse asiassa hyvinkin fryygisellä klangilla, sus(b2)-soinnulla, mut toisalta lokrinen moodihan on oikeastaan fryyginen alennetulla femmalla. Tässä teemassa ei ole kovin synkkä ominaissoundi, mut ehkä se johtuu siitä, että noi soinnut on suht “normaaleja”:
Gsus(b2) – Bbsus4 – Db/F - Abmaj7
Lokrinen klangi tuleekin vasta tosta synabassosta, joka ehkä vastoin intuitiota jatkaa G:ssä vaikka korva ehkä sanois, ett sen kuuluis mukailla paremmin noita muita sointuja kuin tota alun fryygistä modaalisointua. Tässä "juju" on tietty se, ett lokrinen G olis oikeasti Ab-duurin seitsemäs moodi, ja toi fryyginen sointu osuukin tolle lokriselle asteelle eikä C-sävelelle pohjautuen niin kuin se muuten menis tonaalisessa kehyksessä. Joo, ei tää nyt erityisen lokriselta soundaa silti, vaikka toi bassline jauhaakin G:n ja F:n välillä. Toi aloitussointu on niin väkevän kuuloinen, ett tää kuulostais menevän melkeenpä enempi fryygisessä moodissa.
Joltain teoriafoorumilta luin käytännön vinkin lokrisen moodin kanssa pelaamiseen: jos soinnuttelee silleen jazz-tyyliin kvarttipinoin, voi välttää ton vähennetyssä femmassa lymyilevän miinan paljon helpommin kuin terssipinotuilla soinnuilla. Niin, ja sit tietty jättämällä sen kvintin vaik lokrisen moodin I asteen soinnusta taktisesti pois - sehän on sointuharmonioissa aika lailla turha intervalli muutenkin.
Tässä kun kaivelin vähän lisää internetin hämäriä sivukujia, löysin pari esimerkkiä klassisen musiikin puolelta, joissa lokrinen soundi tulee hienosti esiin:
Fauré - String Quartet: 2nd movement (teoksen alussa siinä "synkässä" kohdassa)
Claude Debussy - Sonata for flute, viola and harp: interlude, 2nd movement (alkaa 6 min kohdalla)
ja sit vielä vähän räkäisempää menoa:
The Strokes: Juicebox (riffeissä siellä täällä)
Näin tuli sit käytyä läpi kaikki duuriasteikon moodit tän meikäläisen state-of-the-art Python-moulinxin avulla. Ehkä tän applikaationi suurin apu allekirjoittaneelle on ollut just siinä, ett toisaalta se on pakottanut kehittelemään musiikillisia ideoita jossain muussakin moodissa kuin vain niissä itselleni rakkaissa ja tutuissa, sit toisaalta se on osoittanut varsin konkreettisesti sen, että melkein minkälainen semi-randomisti generoitu melodiakikkare voi toimia, kun sen kanssa vain askartelee hetken. Joskus koodin pyöräyttämisen jälkeen mulla on käsissäni aivan ihmeellistä, tekotaiteellista scheisseä – ainakin omasta mielestäni – mut sit kun sen melodian vaikka tuplaa, hidastaa tempoa, soinnuttaa, tai pilkkoo tauoin järkevämmäksi, se alkaakin muistuttaa jo erehdyttävän paljon musiikkia. Kokonaista biisiä en ole vielä ehtinyt näistä ideoista loihtia – oon ollut kenties vähän liiankin innokas vain generoimaan lisää näitä kikkareita. Nimittäin, kuten blogini tulevissa päivityksissä paljastuu, noilla eksoottisimmilla moodeilla saa luotua todella vinhan kuuloisia sävelmaisemia! Lokrinen moodi nyt kuitenkin selkeesti soveltuu paremmin riffien sorvaamiseen. Soinnutus, mikäli se nyt orjallisesti pysyttelis lokrisessa moodissa, menee aika nopeesti kauhuleffasoundtrackien sfääreihin - ei siin, diggaan sellaisesta fiiliksestä kyl itse paljonkin, mut jos ajattelis näistä jotai oikeita biisejä sorvailevansa, niin laulajan kannalta sellainen väkevän dissonoiva sointumaailma asettaa "jonkin verran" haasteita.
Ens kerralla sukellan hieman harvinaisempaan äänimaisemaan: harmoniseen duuriin.
Adios.
Kommentit
Lähetä kommentti