Miksolyydis-fryygisesti, eiku mitä?

 Harmonisen duurin 5. moodi on miksolyydinen b2 ja se on fiilikseltään jänskä sekoitus dominanttivibaa (koska duuriterssin kaverina b7) ja sit itämaista, fryygisen dominantin soundia, koska 2. sävel alennettu puolikkaalla. Joskus näkee harmonisen mollin 5. moodia, fryygistä dominanttia, kutsuttavan myös nimellä Mixolydian b2b6. Eli tästä harmonisen duurin dominanttimoodista pääsee moduloimaan suht helposti harmonisen mollin vitosmoodiin tai päinvastoin. Ehkä tätä harmonisen duurin 5. moodia vois kutsua myös melodiseksi dominanttifryygiseksi? Nimittäin on olemassa myös moodi nimeltä Ionian b2, jota näkee joskus kutsuttavan melodiseksi duurifryygiseksi. Tuon kummajaisen erottaa fryygisestä dominantista se, ett kyseisen moodin 6. ja 7. säveliä ei ole alennettu – eli se vois olla myös Phrygian Dominant #6#7, mikä olis tietty siinä mielessä hieman hassu termi, ett miten moodi vois muka olla dominantti, kun ei siinä oo ees dominanttiseiskaa? Mut niin se vain on, että mitä eksoottisempiin moodeihin eksyy, niiden nimissä ei enää oo paljookaan järkeä, mut toisaalta tarviiko ollakaan, jos nimestä käy ao. moodin intervallirakenne selkeesti ilmi?

Olenpa nähnyt sellaisenkin “tiedon” tai väitteen internetin ihmeellisessä maailmassa, että miksolyydinen b2 -moodi oliskin itse asiassa harmonisen mollin käänteismoodi. En ole jaksanut tarkastaa asiaa sen enempää, pitääkö tää väite paikkaansa... vai pitäiskö se tarkastaa nyt sitten tässä? Helpoiten se tietty kävis, jos tsekkaan minkälainen intervallirakenne tässä moodissa on, varsinkin siltä kantilta, minkälainen väli sävelten välille jää, ja vertaan sitä sitten harmonisen mollin käänteiseen intervallijärjestykseen, kas näin:

Puoli = puolisävelaskel,

koko = kokosävelaskel,

puolitoista = kokosävel+puolisävelaskel.

ELI:

Miksolyydinen b2: (1) puoli (b2) puolitoista (3) puoli (4) koko (5) koko (6) puoli (b7) koko (8)

Harmoninen molli: (1) koko (2) puoli (b3) koko (4) koko (5) puoli (b6) puolitoista (7) puoli (8)

Käänteinen h.molli: (8) puoli (7) puolitoista (b6) puoli (5) koko (4) koko (b3) puoli (2) koko (1)

No, katos perhana! Sehän piti kutinsa!

Noh, tästä huolimatta kokonaisia biisejä on taas melko turhaa ees yrittää etsiä tässä moodissa. Löytyy kuitenkin biisejä, joissa ainakin ohimennen käydään tässä moodissa, aika yllättäviäkin itse asiassa. Marina-nimisen bändin “Sleepy Sun”-biisin introssa fuzz-riffi menee just tässä moodissa. Sit Neko Casen biisin “The Needle Has Landed” outrossa tapaillaan säveliä tästä moodista. Erään keskustelupalstan musamoosekset olivat myös sitä mieltä, että psykedeelisen surf-musiikin airut King Gizzard & The Lizard Wizardin biisi “The Tale of the Altered Beast” lainailee vahvasti miksolyydistä moodia ja nimenomaan tätä versiota, jossa 2. sävel on alennettu. Samoin Djabe-yhtyeen “The Power of Wings”-biisin pääriffi tapailee Mixolydian b2 -moodia. Itse huomasin tota kovalevyni Python-riffiarkistoa penkoessani tällaisen judanssin: hieman samalla tavalla kuin ei ole tungokseksi asti päässyt syntymään perus-miksolyydisessä soljuvia ideoita jatkotyöstettäväksi niin ei niitä tässäkään moodissa mitenkään ruuhkaksi asti löytynyt. Nämä muutamat klipit, mitä löysin, ovat suurin piirtein ainoat säilyttämisen arvoisiksi rankkaamani tekeleet.

I – Electro in Eb Mixolydian b2

Tämän klipin synabasso on Pythonin generoimaa kamaa. Soinnutus jännästi lataa moodin sitä itämaisempaa fjongaa isommalle. Tässähän on hyvinkin dominanttifryyginen pohjavire. Joo, mitä pidemmälle panttaa moodin kutossäveltä, sitä enemmän se kuulostaa dominanttifryygiselle. Noh, voishan tän moodin mieltää sit tavallaan olevan Phrygian Dominant #6 – ei kai sekään aivan kerettiläinen tulkinta ole? Tähän kudelmaan sopis hyvin sellainen vanhan liiton luomusti soitettu rumpubiitti, jossa mukavasti ghost-nuoteilla luotu hikistä groovea, esimerkiksi jotain Tony Allen -tyyppistä; se sopis tähän ehkäpä vieläkin paremmin kuin tällainen minimalistinen elektrojumputus, mut tuollaista groovea en lähde edes yrittämään jollain rumpukoneella. Noiden haamuiskujen viilaaminen kohdilleen MIDI:nä on sen verran visvaista hommaa. Ei se mahdotonta ole, mut ei ainakaan tässä tapauksessa kaiken sen vaivan väärti, kun en ole näitä himmeleitä tarkoittanutkaan kaupalliseen levitykseen. Konerummut saa mun mielestä kuulostaa konerummuilta, ja sit jos haluu luomumpaa soundia, se pitää värkätä sämpleistä – tai soitattaa oikealla rumpalilla! Onnekseni meikän kaveripiiristä löytyis tarvittaessa vaik minkä tyylisiä A-luokan kannuttajia, joten mun filosofiana on duunata rumpuraidat vain ohjeellisiksi – ja ehkä vain niin sanotusti “omaan käyttöön”. Olen nimittäin pannut merkille, ett kyllä kunnon rumpali veistelee luomusti hiton päräyttävää kamaa, vaikkei tällaista ohjeistusraitaa olis koskaan kuullutkaan – yleensä rumpaleiden rytmiset ideat on sitä paitsi parempia kuin tällaisen B-luokan rumpalin; viimeksi vissiin oikeita kannuja päässyt takomaan joskus 1990-luvun alkupuolella sen kyläkoulun vintillä, missä me nuorna julleina ensimmäisen kunnollisen bändimme kanssa soiteltiin jotain orientaalis-psykedeelistä vintage-progea.

II – Elokuvastringit jalkaan ja ksylofonilla iloisesti

Tästä tuli jotenkin leffamusamainen tykittely, eikä pelkästään tosta massiivisesta jousimatosta johtuen. Vaikea kuvitella, miten tällaisen rykäisyn saisi ujutettua edes progebiisiin – aikamoista leffaprogea täytyis sit sen muunkin biisimateriaalin olla. Vaik onhan noita bändejä jo olemassakin, jotka tekevät aika cinemaattista progea. Earthsiden viimeisin levy on paikoin ihan leffascore-kamaa! Ja sit kotimaisen Elding-yhtyeen EP "The Encroaching Malice Pt. 1", jonka arvostelupromon sain tässä aivan näillä näppäimillä haltuuni, on myös erinomainen leffamusailun ja raskaamman progen sekoitus. EP ilmestyi tuossa aivan äsken, ja jos brutaalit riffit ja leffascore-tyyppinen instrumentaali fiilistely napostelee, tuo rieska kandee tsekata. Tässä maistiainen. 

En tiiä, ehkä tästä kannattais jatkojalostaa jotain Hans Zimmer goes prog -huttua? Ehkä tota pimpelipompeliteemaa pitäis hinkata viel vähän lisää – pidemmän päälle tollainen tasaisen tappavasti kahdeksasosia nakutteleva kuvio alkaa puuduttamaan, varsinkin, kun ei tossa nyt niin hirveesti minkäänlaista draaman kaarta vielä edes ole. Tuosta Earthside-pumpusta puheen ollen: bändin viimeisin vuonna 2023 ilmestynyt lätty “Let the Truth Speak” oli kyl kirkkaasti tuon äärimmäisen kovatasoisen progevuoden kohokohtia. Tuo rieska ottaa luulot pois heti kättelyssä, kun avausraidalla featuroiva perkussionelikko Sandbox nakuttelee bändin elokuvallisen progemetallin sekaan viisijakoisesti nykiviä ja toisiinsa lomittuvia riffejä, joista ainakin meikäläiselle tuli mukavalla fjongalla mieleen Orbitalin vanha ysäriklassikko “The Box”. Ehkä just jotain tollasta vibaa yritän monesti haeskella näillä ostinato-tyyppisillä vibrafoni/perkkariffeilläni. Onnistumisteni prosenttiluvut nyt voi olla välillä mitä on, mut aina välillä syntyy jotain melko herkullistakin kamaa. Tästä nyt en osaa vielä sanoa, kun tää on viel aika alkutekijöissään.

III – Middle Eastern Silver Surfer

Noh, täähän lipsahti vielä isommin moodin fryygiselle puolelle. Tässä on kaks teemaa, joista jälkimmäinen taitaa olla tarkemmin analysoituna fryygistä dominanttia ihan ilman selittelyjä; toi alun kudelma on sit vähän epämääräisempi. Ei se kovin miksolyydiseltä kyl kuulosta, mut ehkä siel vilahti se alentamaton kutonen jossain ihan pikaisesti? Tää on taas yksi esimerkki siitä, miten ton Python-appini askartelemista koukeroista saa toisinaan ihan toimivan kuuloisia kudelmia, kun vain tuplaa sen melodian vaikkapa bassolla, kuten tässä. Välillä aika vammaisenkin kuuloisista riffeistä saa yhtäkkiä salonkikelpoisia kun vain soittaa niitä uniksessa muutaman muun soundin kanssa. Ehkä nää kikkaprogebändit ja fuusiomestarit soveltaa tätä samaa metodia omissa tekemisissään – välillä se ainakin kuulostaa vähän siltä. Essariksi Hakenilla on muutamia sellaisia riffejä, joissa ei oikeastaan ole hittoakaan järkeä, mut kun koko bändi vetää niitä tiukasti unisonossa, niin yhtäkkiä se onkin aika jees. Leffamusassakin vissiin on käytössä hieman tän kaltaisia metodeja – varsinkin, kun kuuntelee noita takaa-ajokohtausten taustalla pauhaavia piano- tai jousiriffejä. Ihan kuin suuri säveltäjämestari olis räiskinyt nuottiviivastolle vain sattumanvaraisesti nuotteja jossain sopivan levottomassa moodissa ja pistänyt koko orkesterin jauhamaan sitä yhtä ja samaa kuviota. Just tollasia takaa-ajoriffejä tällä meikän applikaatiolla syntyis kuin liukuhihnalta – joitakin parhaita riffittelyjä oon jopa säilyttänytkin. Sit tietty, kun tempo on jotain 200 BPM – prestissimo! - niin enhän mä niitä itse ainakaan osais ees soittaa...

IV – Viiksiprogea (Ab mixolydian b2)

Innostuin läiskimään tän perusmelodian päälle sointuja vähän enemmänkin – ne tietty vähän hälventävät melodian mixolydian b2 -vibaa, mut en anna sen haitata. Kai tästä(kin) kuuluu läpi se, ett on tullut viimeiset +30 vuotta diggailtua aika tanakasti Pekka Pohjolan tuotannosta, varsinkin “Harakka Bialoipokku”-levystä. En nyt sano, ett lähdin tietoisesti hakemaan jotain sen suuntaista fiilistä tähän, mut jotain sellaista ehkä pääs syntymään siitä huolimatta... Mihinkäs sitä tikru raidoistaan pääsis? Voishan sitä paljon huonompiakin idoleita olla. Näyttää nimittäin aika vahvasti siltä, että Pohjola-diggailu on metalli- ja progepiireissä näillä leveysasteilla enemmän sääntö kuin poikkeus. Harmittaa, että missasin viime vuonna Lauri Porran liidaamaan Love Records -tribukonserttien sarjan, jonka keikoilla aika timanttinen bändi veivasi noita ajan patinoimia 1970-luvun Suomi-progeklassikoita. Ehkä sit ens kerralla? Tai sit täytyy itse tempaista joku tollanen tribubändi pystyyn. Se taisi olla viime vuoden puolella sekin, vai olikohan se jo toissa vuonna, en enää muista, noh anyways, otin tuossa taannoin työn alle plokata just ton edellämainitun Pekka Pohjola levyn – kokonaan. Noh, kaks biisiä olen saanut kokonaan plokattua ja kaks on viel vaiheessa, loppuja en ole viel ees ehtinyt aloittaa. Ehkä näitä salakavalia Pohjola-vaikutteita on tarttunut haaviin sitäkin kautta. Mut onpahan hienoja sointukuvioita toi koko lätty täynnä! Yks juttu tosin on ollut aika metkaa huomata: tempot tolla lätyllä tavallaan kusee noissa biiseissä koko ajan! Oon nimittäin plokannut niitä biisejä Logicin avulla siten, että oon nakutellut oikeat äänet piano rolliin, joten sen MIDI-raidan tahdistaminen biisin kanssa on ollut aika ehdottoman tärkeää. Noh, se ei olekaan ollut sit mikään läpihuutojuttu! Noi Pohjolan biisit on täynnä kiihdytyksiä ja hidastuksia, joten sitä temporaitaa täytyy modata koko ajan, ett pysyy MIDI-pianot yms. mukana. En oo jaksanut alkaa mitään hidastuksia tai kiihdytyksiä ees yrittämään, vaan fiksannut tempon kohdilleen tietyissä strategisissa kohdissa – mikä tietty on aiheuttanut sen, että pelkkien MIDI-raitojen kuunteleminen tempon riuhtoessa milloin mihinkin suuntaan on aika ärsyttävää. Noh, eihän niitä oo tarkoituskaan varsinaisesti kuunnella, vaan tavoitteenani on sit printata Logicista nuotit ulos, kun biisi on kokonaan plokattu. Sit tietty soundiergonomisista syistä en esimerkiksi kitararaitoja oo lähtenyt plokkaamaan Logicin kitarasoundein, vaan oon jo aikaisemmin todennut jonkinlaisen Moog-liidin soveltuvan siihen hommaan paremmin. Joo, tiettyjä kitaramaisia fraseerauksia ei pysty toteuttamaan, mut eipä niitä pysty muutenkaan. Aloitin ton levyn plokkaamisen jo about vuosi sitten, mut opiskeluhommien vuoksi se on jäänyt välillä vähän tauolle. Nyt vois taas palata ton levyn pariin ja jatkaa siitä mihin jäin. Tais olla “Elämä Jatkuu”-biisi vielä vaiheessa. Ensimmäiset noin puolitoista minuuttia on nyt läjässä – kyl se viel siitä! Muilta Pohjolan rieskoilta oon aikaisemmin jo plokannut muutamia random-biisejä, kuten eeppisen stygen “Kätkävaaran Lohikäärme” siltä saman nimiseltä levyltä, “Matemaatikon Lentonäytös”-rallin levyltä “Keesojen Lehto” ja sit silt ysärin alun “Changing Waters”-rieskalta biisin “Benjamin”. Noi kuuluu kaikki meikän kaikkien aikojen suosikkeihin tän armoitetun bassokenraalin tuotannosta, enkä ees oikeastaan kässää, miksen oo aikaisemmin näitä biisejä ees harkinnut plokkaavani?! Noh, okei joskus silloin nuorina julleina soiteltiin ekan bändimme kanssa tota “Kätkävaaraa” - se on yks helpoimmin plokattavia Pohjola-eepoksia. Ja nyt, kun hieman fryygistä sävelmaisemaa läheltä liipataan, toi “Kätkä” menee muuten fryygisessä dominantissa, mistä varmaan syntyy se biisin mystinen pohjavire! Itse soitin sitä silloin bassolla; nyt plokkasin sen kiippareille. Tossa “Keesojen Lehto”-levyltä löytyvällä rallilla on kitarassa Mike Oldfield, jonka soittotyylistä en ihan hirveesti edes diggaa – se korostettu sormivibra alkaa pidemmän päälle vähän tökkimään. Siks en ees yrittänyt plokata noita kitarasooloja yms. kitarajuttuja. Sit taas tolla “Changing Waters”-lätyllä soitti kitaraa Markku Kanerva, jonka tatsi on vähintään yhtä herkullisen kuuloinen kuin noilla kasarilevyillä kuusikielistä käskyttäneen Seppo Tynin.

Tässä toi sointukierto menee aluksi pari kierrosta jotakuinkin:

            Ab7(no3rd) - Fm7 - Gbmaj9 - Ab/C - Amaj7(non5th)

Sit modulaatiosukka:

            Bb7(no3rd) - Cm - Fm9 - Ab6 - Dbm - Ab/C - Ab/Bb - Db/F

Josta palataan sit viel tempaisemaan toi aikaisempi kierto.

Kuten näkyy, soinnutuksessa toi miksolyydinen klangi alennetulla kakkosella tulee ilmi oikeastaan vain yhdessä kohtaa (Amaj7-soinnussa ilman kvinttiä). Mut ton melodian kanssa tällä harmonisoinnilla syntyi hyvinkin tuuhea viiksiprogefiilis. Hieman kulmikas toi melodia kieltämättä viel on, mut toisaalta niinhän noilla 70-luvun progelevyillä aika usein pitikin olla. Tolppa-analyysina tää olis about:

            I7 - vi7 - bVII9 - I - bII7

 (ilman oikeita käännösmerkintöjä, siis)

 ja toinen osa:

            II7 - iii - vi9 - I6 - iv - I - I(add2) - IV  

Tai jotain.

Vaik tää kudelma on olevinaan modaalinen luonteeltaan, tossa sointukierrossa leikitellään muutamassakin kohdassa modaalisin muunnesoinnuin vielä lisää. Modulaatiosukka alkaa alentamattomalla II asteen dominanttiseiskalla - ja sit viel IV asteen sointuna on sekä molli- (iv) että duurikolmisointu (IV). En mä tiedä, miten ne pitäis järkevästi tolppa-analyysiin ees merkata. Puhumattakaan tosta Ab/Bb-soinnusta, joka on tavallaan I asteen (add9)-soinnun käännös. Aika Pohjolamainen sointuhimmeli tästä tuli, siitä ei pääse kai mihinkään. Ehkä just siks tätä täytyy yrittää jalostaa ihan kokonaiseksi biisiksi vielä!

V – Jatsihymni (E Mixolydian b2)

Tästä tuli hieman “erikoinen” sekoilu: walkin' bass -lurittelua ja jyhkeitä jazz-sointuja ja sit taustalla jotain ihme syntikkaulinaa. Hmm... tätä joutunee työstämään vielä paljonkin, jos tästä meinaa jotain järkevää saada aikaiseksi. Noh, ainakin moodi tuntuisi pysyvän aika hyvin läjässä tässä, jopa näiden sointujen kanssa. Mut se ehkä johtuu vain siitä, että toi b2-sävel ei esiinny täs kuviossa mitenkään erityisen vahvasti etualalla. Täähän vois melkein olla ihan perusmiksolyydinen junnaus.

Huoh. Se, ett sain ees viis jollain tasolla salonkikelpoista rykäisyä tämän kertaisessa moodissa esittelykuntoon, oli kyl aikamoisen sorvaamisen takana – enkä vieläkään voi oikein mennä takuuseen, menikö tää moodi nyt kaikilta osin tuubiin näissä klipeissä. Yllättävän hankala moodi siis tämäkin. Ens kerralla luvassa sit vieläkin eksoottisempaa kamaa – Lydian Augmented #2 – mikä osoittautuikin yllättävän hedelmälliseksi moodiksi, paljon käyttökelpoisemmaksi jopa kuin tän kertainen miksolyydis-johdannainen. Mut siitä sit lisää ensi kerralla. Adios.