Mollilyydinen - dimin ja lyydisen sekasikiö

Harmonisen duurin nelosmoodi on sekin perhanan harvinainen. Ehkä jossain fuusiojazzin tai modernin klasarin puolella siihen vois joskus törmätä, mut radiosoittokamassa ei kyl koskaan. Siitä voisin mennä vaikka takuuseen. Tietty leffamusassa tää soundi ei liene vieras - ehkä itsekin sille joskus tietämättäni altistunut. Moodi on englanninkielisissä matskuissa useimmiten nimetty Lydian b3 -nimellä, mut joskus siihen törmää myös Melodic Minor #4 – nimellä. Sit jos tarpeeksi syvään päätyyn menee tonkimaan, sille löytyy maailman eri musiikkikulttuureissa vaik mitä nimiä. Hindustanimusiikki tuntee sen nimellä Raga Madhuvanti ja karnaattisessa musiikissa se tottelee nimeä Raga Ambika. Näkeepä sit ihan länkkärisivustoilla sellaisiakin nimityksiä kuin mollilyydinen (Lydian Minor) tai Lydian Diminished. Tässä kohtaa en kyl heti oikein kässännyt, mistä toi dimi-liite tohon oikeen kumpuaa: eihän moodissa ole vitossäveltä vähennetty, vaan tiputettu vain kolmas sävel duuriterssistä molliterssiksi! Kai sillekin sit jokin looginen selitys löytyis, jos osais etsiä. (Joo, löytyihän se, kun moodin kanssa hetken sekoili, toim. huom.)

Biisiesimerkkejä en ole pitkällisten etsintöjeni jälkeen löytänyt ensimmäistäkään, en mistään musagenrestä, joten kuulokuviksi riittäkööt nämä meikäläisen kämäiset MIDI-demot. Onhan tää aikamoinen “Frankenscale”, ja aikamoinen säveltäjäseppo saa kyl olla, jos kokonaisen biisin onnistuu säveltämään tähän moodiin niin, että se on vielä jopa kuuntelukelpoista kamaa! Okei, jotain ambient-sävelmaalailua ehkä, tai horrorcorea. Tän kanssa kun yrittää jotain eeppistä hillbilly-jazzia säveltää niin saa varmaan helpommin aiheutettua itselleen aivotyrän kuin jotain valmista ja soittokelpoista. Noh, okei... Nää muutamat kudelmat, joita olen tän meikäläisen ultimaattisen kykeneväisen Python-applikaationi avulla loihtinut ilmoille, saattaisivat toimia ihan oikean biisin rakennusaineenakin, jos olisi aikaa punnertaa joskus jotain maaliinkin. Ehkä tää moodi kuitenkin sopii enemmän jazz-kitaristien improvisointityökaluksi kuin sävellystyöhön. Tosi usein näkee, jostain syystä just nimenomaan kitaristeille suunnatuilla jazz-teoriasivustoilla, että tää moodi käy molli-majorseiskasoinnun päälle oikeinkin mainiosti. Noh, meikä yritti tietysti kiivetä perse edellä puuhun ja koitin työstää näitä muutamia alla olevia ideoita edes auttavasti potentiaaliselta kuulostavaan formuun, kas tästä:

I – Pianokadenssi mollilyydisessä Eb:ssä

Kai tällainenkin pianokadenssi voisi toimia sellaisen Canterbury-progebiisin välikkeenä. Onhan tässä hiven sellaista 1970-dinosaurusprogen eeppisyyttä. Sit, jos tällaisen kudelman johonkin stygeen kehtais ujuttaa, sitä ei tietenkään vois soittaa livenä ilman, että on pukeutunut johonkin röyhelöasuun ja sutannut naamaansa jotain harlekiinimaalia tyyliin Peter Gabriel alkuaikojen Genesiksen keulilla. Emmä tiedä, onko tämän sointukierron ominaisklangi ees nyt niin kovin mollilyydinen. Moodit eivät välttis toimi kauheen hyvin sointuharmonioissa – melkein väkisin sinne sekaan ujuttautuu jotain funktionaalista harmoniaa ja tonaalisia jännitteitä, jotka yrittävät salaa purkautua I asteelle. Kahden soinnun vamppaukset vielä jotenkuten pysyvät yhden moodin rajoissa, mut tällaiset monen soinnun kierrot melkein väkisinkin tursuavat moodista ulos. On tässä kudelmassa kuitenkin pääsääntöisesti vain Eb mollilyydisen säveliä. Hmm... tarkemmin kun tätä fiilistelee, niin voishan tällaisesta sointuryppäästä loihtia jotain Pekka Pohjolan ekan soololevyn, “Pihkasilmä Kaarnakorvan” tyylistä progea? Kaikkihan on vain loppupeleissä omasta asenteesta kiinni, kuten Miles Davis vainaa tapasi sanoa.

II – Octave Vibes in F Lydian b3

Noh, tästä tuli vain tällainen lyhyt bridge. Vibrafoni jauhaa mollilyydistä malletit punaisina ja mausteksi lisäsin vähän syntikkamattoa synnyttämään enemmän draaman tuntua. Tää on niin lyhyt klippi, että tätä voisi jopa kuvitella käyttävänsä jossain biisissä siirtymänä osiosta toiseen tai jotain. Oman haasteensa tuo tietty tää klipin suht kimurantti tahtilaji – 9/8. Toi teema pistelee menemään viel suht rivakassa tempossa. Tietty, nohevana MIDI-muusikkona vois hyödyntää taustanauhaa esimerkiks live-tilanteessa: laittaa tällaisen riuskan arpeggion jauhamaan nauhalta ja soittelee sitten siihen päälle sen minkä kykenee! Toki se vaatis sit sen, ett pitäis olla sellaiset hulppeat ja tyyriit korvamonitorit bändin jätkillä. Tossa viime vuoden lopuilla olin Stadissa yyteröimässä saksalaisen post-metaljyrän, The Ocean -kollektiivin keikkaa On the Rocksissa, ja niillä tuli välillä jos jonkinlaisia synapulputuksia nauhalta – ja homma toimi oikein mallikkaasti! Varsinkin, kun bonarina bändillä oli mukana pari puhaltajaa – pasunisti ja trumpetisti, jos oiken sieltä kaukaa yleisömerestä olin näkevinäni. Toisaalta tällaisia ripeitä arpeggioita on hauska soitella itsekin, mut sit jos kuvio on sellainen, ett se vaatis kaks kättä, olis melkein fiksumpaa jättää se sekvenssirille/DAW:lle ja keskittyä itse soittamaan siihen jotain muuta täytettä päälle. Täs, kun on Tuonela Magazinen skribenttinä ollut etuoikeutetussa asemassa ja päässyt yyteröimään festareille ja keikoille bändejä enemmän kuin lompuukki muuten antais myöten, oon huomannut, ett aika usein nää uudet hevanderiorkesterit käyttää taustanauhoja – joskus synat tai orkesteritaustat tulee nauhalta, ja joskus sit jotain efektimäisempää äänimaailmaa. Vaikka itse armoitettu kiipparisti luulen olevanikin, niin onhan se helpompaa rundata DAT:in kanssa, ellei biiseissä esmes just noita kiippariraitoja niin paljoo oo, ett kannattais retkueeseen yks juoppo lisää haalia. Varsinkin, jos koskettimet ei oo erityisen solistisessa roolissa biiseissä. Sit se vois olla vähän happaman oloista, jos joku tiukka synasoolo tulis yhtäkkiä nauhalta.

III – Slow Samoa Sweep in G Lydia b3

Okei, tän kudelman soundi antaa jo vähän osviittaa siihen, mistä toi Lydian Diminished -nimitys vois kummuta. Tässä on hivenen synkkä yleisfiilis, melkein kuin tää moodi olis jonkinlainen kevytversio vaik lokrisesta. Eihän näis kahdessa moodissa paljoakaan samoja intervalleja ole – molliterssin lisäksi vain #4/b5 (tai eihän sekään tarkalleen ottaen ole sama asia, kun mollilyydisessä on myös se puhdas vitonen ja lokrisessa puhdas nelkku, mut sävel on kuitenkin sama). Ehkä se dimisoundi syntyykin just tosta molliterssin ja #4/b5-intervallin kombosta. Ensin kelasin, ettei täl melodiakululla tee mitään ja melkein heitin sen roskakoriin, mut sit päätin viel kokeilla tollasta yksinkertaisen junnaavaa basslinea ja elokuvamaisen ilmavaa vibrafonisoundia melodiassa – ja sehän toimiikin aina jännästi! Ambient-tyylinen maalailu on tietysti synteettisten soundien ystävän sydäntä lähellä. Joskus ysärin puolivälin tienoilla, kun tällaista progenörttiä alkoi varovasti kiinnostella koneellisempi muzak, tykästyin sen aikakauden rumpubassoon melkoisen tiukastikin. Intelligent jungle taisi olla se termi, jolla LTJ Bukemin -tyylistä kamaa kutsuttiin tuolloin. Niistä stygeistä jos ois riisunut ne hengästyttävät rumpubreikit veks niin aika ambient-henkistä kuviokelluntaa ne biisit monesti sisimmiltään oli. Itse diggasin kyl – ja diggaan vieläkin. Itse asiassa en muuten niin drum&bass-genrestä enää välitäkään – se uudempi matsku on aika tylsää ja monotonista, melkein kuin jotain ylipitchattua piripolkkaa. Ennen oli kai huumeet jollain tapaa parempia – ei kai tän päivän rumpubassoa voi ees enää jortsuttaa muuten kuin jossain peukkuövereissä? 30 vuotta sitten ug-bileissä, missä soitettiin “junkkaa”, tuoksui korkeintaan höpöheinä ja energiajuomat. Onko Suomessa enää ees mitään drum&bass-skeneä? En tiedä, kun en oo liikkunut piireissä enää vuosikymmeniin. Joskus 1995-1996 Helsingissä oli aika virkeä meno sillä saralla; DJ Alimo houstasi kerta viikkoon Eerikinkadulla drum&bass-klubia, ja tääl piipahti toinen toistaan kovempia nimiä skenestä: Dj Krust ja Aqua Sky. Sit viel Tapani Rinteen liidaama jazztronica-pumppu Rinneradiokin flirttaili avoimesti rumpubassosoundien kanssa, “Rok”-levyn aikoihin. Lepakossa järkättiin silloin myös jazz-reivejä, mis sen ajan kovimmat jazz-kyöstit ja DJ-starat jamitteli keskenään. Sit kai tuli vissiin jonkinlainen paradigman muutos, ja kaiken maailman EDM- ja dubstep-starat tulivat tonteille syntikkapiereskelyineen pilaamaan kaiken? Okei, ehkä toi oli turhan kärkäs kommentti. Onhan esimerkiksi Burial hiton kova, vaik jonkin sortin hauntologista dubstep-muzakkia vissiin edustaakin. Siitä aiheeseen taas palatakseni: miltähän tää teema kuulostaisi, jos sen yrittäisi sorvata soundimaailmaltaan tollaseen Burial-henkiseen, synkkään dystopiaan, ja sit ujuttais taustalle vaik vanhaa kunnon “Amen”-breikkiä? Idea alkaa olla jo sen verran friikkiä, ett sitä pitäis melkein kokeilla käytäntöön!

IV – 15/8 Jazz-riffi (Db Lydian b3)

Okei, tässä klipissä vain toi perusriffi menee mollilyydisessä. Lätkäisin sekaan yhden jazz-soinnun, joka menee sit jo “ulos” moodista. Sointu oli joku Hendrix-soinnun käännös – ja sehän toimii! Mut toi legendaarinen Hendrix-sointu – dominanttiseiska, jossa #9 ja #5 – sehän toimii ihan missä vain! Rumpubiitin kyhäsin vain nopeesti, eikä siitä tullut kovinkaan hyvä. Toisaalta, kun tällaisia “sovitusdemoja” duunailee niin turha päkertää viikkotolkulla jotain rumpukomppia, jos se on kuitenkin tarkoitus soitattaa oikealla rumpalilla – ne osaa homman aina paljon paremmin, joten don't even bother! Oikeastaan ainoa järkevä syy alkaa vääntämään “aidolta” kuulostavaa MIDI-rumpuraitaa, ainakin meikälle, on se, jos yritän plokata jotain biisiä, ja siinä on sen verran epäkeskosti svengaavia synkooppeja, että pysyy paremmin messissä, jos mukana on myös rummut. Viimeksi koitin duunata MIDI-rumpuraidan ghost-nuotteja myöten ees auttavasti aidon kuuloiseksi, kun plokkasin tsekkiläisen huippukitaristi Jakub Tircon biisiä “The End of All Things”, jossa rumpuja kannuttelee Leprous-rumpali Baard Kolstad. Stygessä tosi maukkaasti riffitellään ensin 11/8-tahtilajissa ja sit seitsenjakoisesti, ja noi Kolstadin rumpusynkoopit piti koittaa naputella piano rolliin aika vimpan päälle oikein, ett sai sen MIDI-version kuulostamaan yhtään miltään. Helpompi sit treenailla mukana. Plokkasin biisin tietysti vain siksi, ett ajattelin opetella soittamaan sitä kiippareilla viel joku päivä. Kitarasoundit korvasin tietty jollain synaliidillä, koska noi Logic Pro 9:n kitarasoundit on niin perseestä. Helvetin makee biisi toi! Ja verrattuna vaikka 1970-luvun Pekka Pohjola -räiskäleiden plokkaamiseen, toi on ihan kiva, että biisi on vedetty klikin kanssa studiossa: tempo ei heilu kuin hullun kyrpä! Vaik se tempon ailahtelu sopiikin musiikin dynamiikan vaihteluun noilla vanhoilla levyillä, kun biisejä plokkaa DAW:in avulla, sen temporaidan tahdistaminen on aika perkeleen kusista hommaa. Essariksi Pohjolan "Harakka Bialoipokku"-levyn biisi "Hereilläkin Uni Jatkuu" pitää sisällään melkoisia kiihdyttelyjä! En enää muista kuinka helvetin monta tempon vaihdosta piti Logicin temporaidalle duunata, että sai synkattua sen MIDI-pianon biisin kanssa.

V – Pianomodulaatio mollilyydisestä fryygiseen dominanttiin

Noh, löytyihän sit se mahdollinen käyttökohde tällekin moodille! Siitä moduloi tosi maukkaasti johonkin fryygiseen moodiin – ehkä siksi, että sitä edeltävä moodi harmonisessa duurissa on yks fryygisistä moodeista! Tässä kohtaa en kuitenkaan moduloinut superfryygiseen vaan toi harmonisen mollin 5. moodi, fryyginen dominantti, resonoi tässä kohtaa jotenkin paremmin. Tätä joutuneekin tutkailla hieman lisää, miten sitä vois ujuttaa mollilyydistä soundia johonkin sointukiertoon, joka päättyy fryygisesti. Mikäs sit vois olla joku hyvä modaalinen muunnesointu, jonka soundi olis väkevästi mollilyydinen? Ehkä molli-major7-sointu, missä on mukana #11, en tiiä? Se on kyl aika kubistisen kuuloinen, kun sitä Logicin pianosoundilla makustelin, mut ehkä sitä vois pyöritellä ympäri ja löytää jonkin maukkaan sointukäännöksen, joka vois istua johonkin fryygiseen sointukiertoon kuin suutarin sormi sian perssilmään. Mistä näit ikinä tietää...

Tässäpä meikän modaaliset jorinat tältä erää. Ensi kerralla työn alle luvassa harmonisen duurin 5. moodi – miksolyydinen b2. Adios, amigos!