Saisiko olla hieman valkosipuliaiolia?
Aiolinen moodi iskostui omaksi go-to-maneeriksi melkeinpä saman tien, kun joskus 30 vuotta sitten aloin opettelemaan pianon soittoa veivattuani ensin rapiat 6 vuotta sähkistä. Kitarallahan sormet asettuivat luontevimmin johonkin E-mollin tapaiseen – tai itse asiassa “opetin” sormeni hakeutumaan vaikka sokkona tohon legendaariseen Hendrix-sointuun – E7#9#5 - mikä muuten sivumennen sanoen kuulostaa pianolla ihan yhtä mageelta! Pianon koskettimilla C aiolinen on sellainen moodi – tai siis oikeammin kai luonnollinen C-molli, eli ihan ehta sävellaji – ett se on ainakin meikäläisen nakkisormille jotenkin erityisen ergonominen nopeiden juoksuttelujen kannalta. Aiolisessa C:ssä osaan jo tätä nykyä veistellä vaikka minkälaisia Jordan Rudess -sooloja, mut jos yrittäisin samaa vaikkapa C-duurissa, ei tulis mitään. Biisien tekemisen kannalta se on tietty osoittautunut pidemmän päälle vähän puuduttavaksi, kun joka toinen ideanpoikanen menee aiolisessa C:ssä. SE olikin kenties se pakottavin syy koko tän Python-projektin aloittamisessa – ett pakottaisin itseni ulos C-mollista, vaikka sitten väkisin. Noh, tietty, kun yksi vielä toteutumaton haave musiikin tekemisen parissa on, ett pääsis duunailemaan jotain The Cinematic Orchestra -tyyppistä jazztronicaa ihka oikeiden puhaltajien kanssa, niin siltä kantilta toi aiolinen C olis tietty otollinen moodi, koska tosi monet jazz-torvet on viritetty johonkin alennusmerkkisävellajiin – tosi moni (muistaakseni) just tohon bbb-sävellajiin (Eb-duuri / C-molli). Kunnon päälliköt tietysti vetelee ihan mistä sävellajista tahansa, mut luulenpa, ettei sellaisia kunkkuja kiinnostele jamitella tällaisen toistaitoisen muusikon kanssa. Eli olis ihan mukavaa, jos sävellaji olisi hieman kokemattomammallekin torven töräyttelijälle otollinen.
Tossa, kun vähän googlasin, mitä ystävämme Internjet sanoo asiasta, paljastui, ett tää moodi, joka nykyisin tunnetaan aiolisena, on niinkin “tuore” asteikko, että se on peräisin jostain 1500-luvulta. Joo, Antiikin Kreikassa nimi tunnettiin kyl, mut niin kuin näiden muidenkin duuriasteikon moodien kanssa, se varsinainen asteikko ei kuitenkaan ollut sama kuin moderni vastineensa. Heppu nimeltä Heinrich Glarean keksi nykymuotoisen aiolisen kirkkosävellajin. Tietty, jos tarpeeksi tonkis noita ei-länsimaisia musa-arkistoja, saattais paljastuakin, ett jossain Nuubiassa on soiteltu aiolisesti jo vähintään 3000 vuotta sitten. Mene ja tiedä. Tunnettuja biisejä löytyy tässä moodissa enemmän kuin 13 tusinaan. Iron Maidenin katalogista löytyy aiolisia riffejä ja sointukiertoja luultavasti viel fryygistäkin enemmän. Sit Bob Dylanin klassikkostyge "All Along the Watchtower" menee tässä moodissa - vaik en mä tota alkuperäistä versiota oikein siedäkään, vaan kuuntelen mielummin Hendrixin coveria. Pink Floydin proge-eepostelu "Shine on You Crazy Diamond" menee aiolisesti, ja sit viel Phil Collinsin rumpuklassikko "In the Air Tonight" menee sekin aiolisessa moodissa. Onhan tossa kombossa b3 + b6 jotain maagista, ei siit mihkään pääse.
Yksinkertaisimmillaan moodin perusolemuksen saa loihdittua ilmoille nyppäämällä pianolla vaikkapa soinnun Cm7(b6), paitsi että... Oon muutamaltakin teoriasivustolta lukenut, että tällaista sointua ei oikeastaan ole olemassakaan. Nimittäin: noi sointusävelet (C - Eb - G - Ab - Bb) hieman toisenlaiseen järjestykseen asettamalla (Ab - Bb - C - Eb - G) saa muodostettua erään soinnun Abmaj9 hajotuksen terssikäännöksenä. Varsinkin klasariteoria, joka ilmaisee soinnut niiden sointuasteina pop&jazz-teoreetikkojen reaalisointumerkintöjen sijaan, saisi paskahalvauksen tästä meikäläisen sointumerkinnästä. Noh, vaik tiedän, että tällainen toiminta on vähintäänkin kerettiläistä, harrastan sitä aina silloin tällöin, kun haluan muistuttaa noilla omilla sointulapuillani tulevaisuuden itselleni, että tällä tietyllä soinulla on tarkoitus ilmentää just nimenomaan aiolista soundia. Nuorempana mulla oli tapana kirjoitella itselleni biisi-ideoita muistiin paperilapuille varsin suurpiirteisesti, ja voin mennä takuuseen, että sellaisia epämääräisiä rakennelappuja on todella kusista yrittää tulkita vaikkapa 15 vuoden päästä, kun ei enää muista hittoakaan siitä, mitä on kelaillut sen sointukuvion tai melodian kanssa, eikä oo jaksanut kirjoittaa sitä ideaa ylös kunnollisin nuotein - tai ees äänittää. Onneks nykyään, kun on käytössä Logic Pro, saa ideat talteen just sellaisina kuin ne olis tarkoitus esittää kenties viel joskus. 1990-luvun alussa tuli joo nauhoiteltua jotain neliraiturillakin, mut ne kasetit ovat hävinneet vuosien saatossa - puhumattakaan siitä, että se venäläinen raituri, joka mulla oli yhdessä vaiheessa kaveriltani lainassa, ei varmaan enää tänä päivänä puhu eikä pukahda.
Sit viel... kun tää aiolinen moodi on samalla myös ehta sävellaji, luonnollinen molli, se on vähän niin ja näin välil, meneekö joku biisi varsinaisesti aiolisessa moodissa, vai sittenkin vain (tonaalisesti) luonnollisessa mollissa. Itse oon pruukannut kelata ton judanssin siten, että dominanttiseiskatehoisen soinnun esiintyessä muuten niin aiolisessa sävelmaastossa toi soundi olis sit pikemmin luonnollinen molli. Sit, jos sointukuviona on vain pari hassua sointua, jotka eivät tunnu oikein purkautuvan minnekään - ei ees "harhapurkauksena kakkoseen", kuten eräs muusikkovitsi kuuluu, on moodina todennäköisesti aiolinen - jos siis sointukudelmassa korostuvat molliterssi ja alennettu kutonen ja se moodin pohjasävel tuntuis olevan jonkinlainen keskus. Eihän tällaisilla seikoilla nyt muuten ois niin hitonkaan väliä, mut välillä jos jonkin idean kehittelyn kanssa iskee sellainen writer's block, ettei oikein tiedä mihin suuntaan sitä ideaa lähtis viemään, se yleensä jeesaa aika paljonkin, jos saa kaivettua ees jonkinlaista ajatusta siitä, missä moodissa idea mahtaa lillua - nimittäin, jos muuta ei keksi, kuvion voi aina moduloida johonkin toiseen moodiin ja katsoo tilannetta sit taas uudestaan.
Näytteiksi Pythonizerini aiolisesta kompetenssista valkkasin mukaan seuraavat rykäisyt. Yksi niistä näyttäisi menevän just tässä meikäläisen lempparimoodissakin, aiolisessa C:ssä.
Noh, tämä syntyi vain osin Python-softani tuottaman melodian pohjalta; reverbissä uitettu “melodia” jäi jäljelle, kun riisuin siitä kaiken ylimääräisen pois. Gaten läpi muljutettu sointukierto syntyi sit siihen kylkeen ihan omin avuin, samoin kuin bassline. Jotain ambient-huttua tää kai on? Sointumaton gatetetun synkoopin perusteella tähän vois tietty ujuttaa tiukan trancebiitin taustalle – kai tää vois sit jostain nenänkaivuuproge-trancestakin mennä? Jotain sellaista vuosituhannen vaihteen John Digweed- tai James Holden -osastoa? Jälkimmäisen “Horizons”-styge oli hiton kovaa laittoa joskus vuonna 2000 (?) - täst kyheälmästä ei ehkä ihan niin jynkkyä biisiä saa enää aikaiseksi, mut joku uusromanttinen pianoteema(kin) tähän vois istua. Vintage-tranceen Logicin pianosoundit ovat ehkä vähän liian hyviä – se perinteinen trance-pianosoundi ysärin lopulta on sellainen muovisesti kilkattava, vähän Kurzweil K2000-osastoon kallellaan päin – vaik toki sekin on ihan liian “hyvä” niinku esmes Robert Milesin biiseissä, kuten vaik “Children”-hitissä. En oo vielä keksinyt miten noita Logicin pianosoundeja sais paskennettua tarpeeks, jos haluais tehdä jonkun ysäripastissin...
Noh, sit kun tämänkin kudelman sointuja tarkemmin syynäsin, huomasin sointujen lipsahtavan välillä vähän ulos moodista:
Dbm/Ab - Eb6 - C7(b5) ilman terssiä - Bbm7
Ilmeisesti olin kelannut tän menevän Bb aiolisesti, mitä nyt heti tossa ekassa soinnussa esiintyy moodiin kuulumaton sävel (E). Se vihjaisi enemmänkin Aeolian b5 -moodiin, joka on sama asia kuin puolidimi (Half-Diminished) tai lokrinen #2. Tosin, kun tuo b5 ei muuten tuossa kudelmassa esiinny, sitä voisi kai pitää jonkinlaisena koru- tai lisäsävelenä. Toisaalta, ei toi b6-sävelkään mitenkään erityisen vahvasti tässä sointukierrossa oo framilla - vain tossa terssittömässä ja vähennetyssä dominanttiseiskasoinnussa C7(b5). Kai tää vois sit yhtä hyvin olla Db doorisen ja Db ukrainalaisen doorisen välillä liplatteleva kudelma? Tai Eb joonisen ja Eb melodisen mollin välillä arpova kuvio? Vai oisko sittenkin F aiolinen, jossa piipahtaa toi alennettu kakkonen ohimennen (Gb)? Onko sillä ees väliä? Ihan muikeasti vellova ambient-himmeli tästä nyt kuitenkin syntyi. Päätin laittaa just tän kehitelmän näytteeksi osittain siitä syystä, että tää on vaihteeksi jotain muuta kuin sitä iänikuista II-V-kierrättelyä, ja siksikin, ett tää osoittaa varsin mallikkaasti, ett ei niiden hyvien ideoiden tarvii mitenkään erityisen orjallisesti pysytellä jossain tietyssä karsinassa.
Tämäkin jousiarri syntyi melkein sivutuotteena; Python-softani pullautti ulos pari tahtia puolinuotteja – rytmisesti ei kovin inspiroivaa alkaa kehitellä mitään siihen ympärille, ja tää “melodiakin” oli niin epämääräinen, että aloin vain kerrostelemaan näistä melodiasävelistä sointuja ja - helevatti! - kohta mulla olikin läjässä pääosin aiolisessa moodissa soljuvaa leffascorekamaa! Muutamissa kohdin sointukierto hyppää kyllä ulos aiolisesta – ainakin tossa missä kuulostaisi olevan molli-majorseiskasointu, mikä haiskahtaa enemmän harmoniselle mollille – mut en anna sen häiritä. Harmikseni musaläppärini alkuperäinen kovo kyykkäsi tuossa jokunen vuosi sitten ja kohtalaisen muikea VST-jousisofta, Miroslav Philharmonik, meni siinä sitten. Olishan se alkuperäinen asennuslevy tuolla jossain, mut en jaksais alkaa tähän läppärivanhukseen enää alkaa asentaa mitään – vetelee jo muutenkin viimeisiään, vaikka ton kovon vaihdoinkin. Sai Logicin omilla jousisoundeilla niilläkin kohtalaisen mukiinmenevää sointumattoa sorvattu, mut kyl toi Miroslav olis kuulostanut paljon paremmalta! Sit kun tää sointukuvio alkoi jollain tasolla hahmottumaan, lähdin ihan tietoisesti haeskelemaan sellaista Johann Johansson -vibaa tähän, tiedä sit kuinka hyvin siinä onnistuin. Heti kun saan läppärin joskus päivitettyä vähän tuoreempaan, täytyy kyllä joko asentaa toi jousisofta siihen – tai mikäli se alkaa olla jo liian iäkästä kamaa uusiin koneisiin, niin täytynee poistella T-kaupasta joku uudempi; siitä näyttäisi olevan tuoreempaa painosta tarjolla ja sit olis tietty noita kalliimpia ja astetta professionaalimpia jousisoftiakin vaik kuin ja paljon internetin soitinbasaareilla tarjolla... Sit pitäis vielä opetella duunaamaan jousitaustat paremmin, nyt kun mulla on tuolla hyllyssä toi Samuel Adlerin sinfoniahevistien raamattu, “The Study of Orchestration”. Oon mä sitä jo hieman aloittanut lueskelemaan. Pitäis kai asentaa koneelle ne mukana tulleet CD-romput, joilla on kaikki ne nuottiesimerkit... tai en tiiä; enemmän kai jäis jotain kaaliin, kun naputtelis ne nuottiesimerkit suoraan Logicin piano rolliin. Onnistui tää jousikudelma jo vähän paremmin kuin mitkään aikaisemmat, jotka aina jotenkin väkisin lipsahtaa sinne “Eleanor Ribgy”-osastolle. Onhan siinäkin biisissä ihan huikea jousiarri, mut ei sellainen ihan joka biisiin sovi – sitä paitsi enemmän olen alkanut diggailemaan sellaisesta Arvo Pärt tai Henryk Górecki -tyypisestä kamasta, mitä tulee klassiseen. Silloin ei pärjäile jousikuvioiden askartelussa millään barokkisäännöillä.
Tää luonnostelma on siis pelkkä sointukierto, mut hyvällä VST-jousisoftalla muuta ei oikeastaan ees tarvii. Oon jo tässä blogissani nostanut esiin Project Horizon Zero Dawn -pelin äänimaailman, ja välillä, kun pelissä haahuilee jotain side questia etsien, taustalla velloo aivan hemmetin huikeaa jousikudelmaa – ei sen kummempaa kuin maukkaan kuuloisia sointukiertoja (aidoilla, oletan?) jousilla. Toimii! Käsittääkseni pelin soundtrackin on loihtinut pääosin hollantilainen säveltäjä Joris de Man. Pelin krediiteissä vilahtaa pari muutakin nimeä, mut jos oikein ymmärsin, on tämä jantteri duunannut just nää elokuvallisemmat musat tähän peliin. Vuonna 2018 heppu voitti Ivor Novello -palkinnon tästä pelisoundtrackista – ja ihan aiheesta. Tää kuulostaisi tietysti hiton paljon paremmalta jollain kunnollisella jousisoftalla, esimerkiksi Miroslav Philharmonikilla. Mut mitä tähän soinnutelmaan tulee, oon melkeinpä tyytyväinen siitä, ett vihdoinkin alkaa tällaisten jousimattojen sommittelu kuulostamaan edes auttavasti siltä, miltä pitääkin. Kai siitä on sit ollut jotain hyötyä, ett oon jo varovaisesti alkanut lukea tota Samuel Adlerin orkestraatioraamattua, onhan se tuolla hyllyssä jokusen vuoden ehtinyt kerätä pölyä. Se oli hemmetin tyyris opus - okei, mukana tuli myös toi komea nippu CD-romppuja, joilla on noita nuottiesimerkkejä - mut erittäin asiallinen paketti toi tiiliskivi kyllä on siitä, miten vaikkapa tuollaista leffasoundtrack-jousia tai sinfonisen metallin taustalle lätkyteltäviä jousiarreja oikein pitäisi duunata - tai ylipäätään isolle klasariorkesterille sovitettua kamaa. Vahva suositus, jos teoria maistuu.
III – Hi-Voltage Pno Riff in Ab Aeolian
Tää riffi syntyi Pythonilla melkein suorilta käsin valmiina – vain pienellä hienosäädöllä sain tosta pianoriffistä hiton groovaavan, ja ajatella, että tahtilaji ei oo kuitenkaan sieltä helpoimmasta päästä: 11/8. Siinä missä toi edellisessä postauksessa esille nostamani fuusioriffittely meni samassa tahtilajissa 4+4+3 jaolla, tää kuulostaisi menevän enemmänkin 6+5 synkoopilla, kun oikein korvat punaisena kuuntelin - tai viel tarkemmin 3+3+3+2. Pitäis melkein perustaa joku fuusiobändi ihan vain siksi, että pääsis soittamaan tätä riffiä bändin kanssa! Noh, sen verran tämäkin riffi lähti sitten lapasesta, että sen aiolinen luonne pääsi matkan varrella vaihtumaan lennosta: riffissä koukataan välillä #4 sävelen kautta ja välillä taas alentamattoman nelosen kautta ja sit toi b6 onkin nostettu takaisin normikutoseksi, mikä tekis riffistä enemmänkin doorisen. Sit tietty toi #4 sotkee pakkaa vielä vähän lisää; Dorian #4 on toiselta nimeltään ukrainalainen doorinen, ja se löytyy harmonisesta mollista (sen neljäs moodi). Eli se mikä alkoi aiolisena fiilistelynä, muuttuikin ukrainalaisen doorisen ja karvalakkidoorisen välillä arpovaksi riffiksi... Noh, sattuuhan näitä. Tsekkailin vielä noi soinnut:
Abm7 – G7b5 – Gbmaj7
Tollainen kromaattinen kierto (tritonus-korvaus näyttäis ehkä olevan), joka ei sit istu oikein mihinkään moodiin, ett ota tästä nyt sit selvää. Noh, ihan toimiva idis tästä kuitenkin tuli – kyl tän kehtais johonkin fuusio- tai progebiisiin ujuttaa riffiksi, häh?
Tämäkin epäkeskosti klenkkaava riffi syntyi Pythonilla suoraan; sen verran sitä modasin, että moduloin sitä hieman, joten tässä teemassa se toistuu kahdesti – toisella kerralla vähän editoituna. Tahtilajina on 10/8 ja rytmi kuulostaisi menevän 6 + 4 jaolla, enimmäkseen – sit kun rumpubiitti tulee mukaan, se fiilis hieman hämärtyy. Tämäkin toimisi hemmetin maukkaasti oikealla bändillä soitettuna – ja tätä osiota voisi veistellä esimerkiksi soolon taustalla live-tilanteessa vaikka maailman tappiin asti! Toi dilsateema itse asiassa vaihtelee kahden eri moodin välillä – ja kun oikein skuupilla tarkasti yyteröin, niin huomasinkin, että tulin taas nostaneeksi sen b6-sävelen dooriseksi kutoseksi. Ensimmäisessä moodissa arpeggio tapailee F#m6-soinnun ja F#maj6-soinnun ääniä. Seuraavassa moodissa taas kuvio on jotain sen tapaista kuin Bbmmaj11, kun kudelman soinnuksi yrittää mieltää. Eli ei tämäkään taas pysytellyt aiolisessa, MUTTA sen jälkeen, kun olin jo bounssanut tämän näytteen ulos Logicista, kokeilin ihan piruuttani palauttaa sen doorisen kutosen takaisin aioliseksi tossa riffin alussa (sen ekan “kierron” lopussa, se kun pysähtyy just tohon moodin kutoselle) – ja hitto! Sehän muutti kudelman luonteen heti astetta tummemmaksi! Joo, tätä idistä täytyy jatkokehittää vielä! Tiedä vaik sais jopa lokrisen moodin toimimaan tän riffin kanssa!
Tätäkin pirulaista tuli modattua aika rankasti, ennen kuin se sai nykyisen muotonsa. Tässäkin näytteessä teema tekee modulaation toiseen sävellajiin, mut kun kumpainenkin nyt sattuu olemaan aiolinen, niin sehän ei haittaa yhtään. Melodia ja bassline soljuvat F aiolisesta E aioliseen ja takaisin – ja jostain syystä tähän tuli niin vahvasti vanhan liiton iskelmäklangi, että nimesin tuotoksen sen mukaan. Viime keväänä meikälle avautui mahdollisuus veistellä pitkän aikaa sellaisella ainakin 100-vuotiaalla pianovanhuksella, ja sillä tuli sit treenailtua noist vanhoista toivelaulukirjoista schlaagereita enemmän kuin tarpeeksi. Ehkä niistä jäi jälki sieluun ja siksi tästäkin ideasta muotoutui sitten tällainen? Piano oli muuten Westerberg-merkkinen, sellainen musta kapakkapiano, jossa oli niin sanotut kynttiläjalat. Kun roudasimme sen porukalla vaimon työpaikalle, erääseen vanhaan leipomorakennukseen, missä siippani piti hyvinvointistudiota tuolloin, tuli huomattua, että ennen oli pianotkin puuta! Soitinvanhus painoi pitkälle toista sataa kiloa! Pianonvirittäjältä sitten kuulinkin, että näitä tän mallisia pianoja kutsutaan piireissä nimellä “musta surma”. Harmi, ettei sitä oikein voinut roudata tänne kotiini – kerrostalon ylimpään kerrokseen, ei hissiä! Tuo piano soi kuin unelma! Kaatopaikalle se sitten taisi päätyä, kun vuokrasopimus tuossa paikassa loppui – ei kukaan sitä huolinut edes ilmaiseksi (ihan ymmärrettävistä syistä), ja sen siirtäminen paikasta toiseen olisi vaatinut pienen urheiluseurallisen bodareita, jos tuo uusi osoite olis ollut mitään muuta kuin maan tasossa oleva soittotila. Sen punttaaminen pakettiautoonkin vaati neljä raavasta ukkoa – ja hikeä pukkas silti.
Niin, ja sit oli viel se ihan ekassa postauksessani esillä ollut syntikkakudelma, jonka piti mennä joonisessa moodissa, mut joka sit eksyi aika tanakasti aiolisen puolelle. Sattuuhan näit.
Noh, näitä aiolisia ideanpoikasia mulla olis vanhoissa biisikansioissa ja ulkoisella kovolla vaikka kuinka ja paljon, mutta nää nyt oli sellaisia, joissa oli jotain kutkuttavaa – ja hieman jotain uutta, jos vertaa noihin luomuna askartelemiini biisiaihioihin, joita tässä vuosien varrella on tullut kirjattua ylös. Kyl ne omat maneerit vain pruukaavat putkahtaa esiin, jos ei minkäänlaisia rajoja itselleen aseta – aiolisessa mollissa soljuvia II-V-kiertoja osaisin kai sommitella vaikka silmät ja korvat ummessakin. Näissä oli sentään hieman jotain uutta kulmaa. Seuraavassa postauksessa otan syyniin sitten lokrisen moodin, joka on duuriasteikon moodeista eittämättä se haastavin, mikäli sen kanssa jotain järkevää aikoisi tehdä. Tää meikän state-of-the-art Pythonizer on osoittanut jo nyt kyl sen, ett se on hemmetin hyvänkuuloinen moodi sit kuitenkin. Mut ensi kertaan!
Adios.
Kommentit
Lähetä kommentti