Jazz ei ole kuollut, eikä varsinkaan lyydinen #2#6 -moodissa

 Kaksoisharmonisen duurin 2. moodi on hieman erikoisempi tapaus lyydisen suurvisiirikunnan soundista; kai tän vois ajatella olevan harmonisen mollin 6. moodi korotetulla kutosella, mut toi dominanttiseptimin ujuttaminen moodiin luo aika erikoisen äänimaiseman; tässä moodissahan on jo suuri septimi (maj7-soundin luova seiska sävel) ennestään – eli täs moodissa ei oikeastaan ole “kutosta” ollenkaan, vaan kaksi eri seiskaa. Siispä moodin I asteen soinnulle vois askarrella sekä dominanttiseiskan että maj7-soinnun ihan oman makunsa mukaisesti. Toinen dominanttiseiska syntyy moodin #IV asteelle, joten järkevältä kuulostavien sointukudelmien loihtiminen tässä moodissa on kohtuullisen haastavaa – jazzia sit tietty saa askarreltua jos jonkinlaista – ja siihen toistaitoisten wannabe-jatsareiden ykkösgenreen, paskajatsiin, nää meikän sommitelmat tällä kertaa aika vahvasti kallistuvatkin. Tietty kaikki musiikki, jossa soinnut ovat jotain differentiaalimatematiikkaa mut ei silti mennä uusklassisen puolelle, on jazzia, eiks jeh?

I Agenttijatsailu 9/8-tahtilajissa (F Lydian #2#6)

Tähän syntyi aika hauska sointukierto Rhodesilla – sellaista agenttijazzia, jollaista kuulee jossain Seinfeldin tyylisissä TV-sarjoissa taustamusiikkina, eli ei ihan “oikeaa” jaskaa, vaan sellaista läpällä duunattua “paskajatsia”. Soinnut tässä kevyessä pseudojatsailussa ovat:

            A7sus(b5) – Bb7sus(b5) – Bm7(b5) – Fm6(no5th)/A – Bm(b5) – Am7(b5)/G

Täs sointukierrossa ei varsinaisesti kuulu tän moodin erikoinen soundi niin hyvin, vaan se moodin “juju” on tossa basslinessa. Itse asiassa nää soinnut veistelin ihan lonkalta, eikä niissä oo tän moodin kannalta ees mitään järkeä. Jos yrittäisin tulkita ne F:n mukaan:

            III7sus(b5) - IV7sus(b5) - #IV7(b5) - IIImaj7#5sus4 - #iv(b5) - iii7(b5)

Tai noh, onhan tossa vähän jotain järkeekin. Vain toi toka sointu menee kunnolla "ulos", nois muissa ehkä joku yksittäinen sointusävel siellä tai täällä, kuten vaik toi vikan soinnun bassossa oleva sävel - Am7(b5)/G on ton nelisoinnun septimikäännös, oikeastaan. Vois tietty olla aiheellista lukaista läpi se Salmenhaaran Sointuanalyysi muistin virkistämiseksi, melkein 30 vuoden tauon jälkeen, tai sit koittaa löytää suomeksi tai englanniksi joku enemmän pop/jazz-teorian puolelle kallistuva sointuanalyysiin pureutuva opus. Ehkä joku jazzteorianivaska vois olla parempi, kun meikän sekoilut aika usein eksyvät vähän sille tontille, ainakin soinnutusten osalta. Vaikka joku kontrapunkti on sinänsä ihan mielenkiintoista settiä, ei sen opettelusta ehkä niin hirveesti oo hyötyä tällaisen suht "mainstreamin" musan vääntämisessä - ja netistä löytyy itse asiassa ihan kattavia teoriasivustoja ainakin englanniksi siitä aihepiiristä.

Pitäis ehkä työntää nää jazz-rykäisyt jollekin tutulle jazz-kyöstille ja kysäistä vähän konsultaatioapua, mitä näistä rytmipurilaisista kannattais alkaa työstämään. Vai kannattaisko mielummin vain koittaa hakee töitä vaik McDonaldsin kassalta...

II Läskibassoriffi (A# Lydian #2#6)

Tässäkin moodin erikoinen klangi on piilotettu tohon bassokuvioon, joka nykii vähän epileptisesti. Pianosoinnut bassokudelman taustalla ovat:

            A#maj7 – Asus2 – E+/B – A#maj7 – C#maj9

Sopisko nää sit moodiin?

            Imaj7 - VIIsus2 - #IV+/bII - Imaj7 - #IImaj9

Eli tota kolmatta sointua lukuunottamatta nää näyttäis jopa menevän "in the mood".

Eli noi soinnut eivät ees näytä niin kauheen ilkeiltä, paitsi ehkä toi ylinouseva E-duurikolmisointu, kun sen pohjalla onkin bassossa se korottamaton femma. Jos ton analysois bassosävelen mukaan, toi ois jotain tyyliin B6sus4(b9). Ton basslinen kanssa nää suhteellisen luterilaisilta vaikuttavat sointumuodot kuitenkin luovat aika hardcore-jazzvibaa. Tiedä sit, mihin suuntaan tätäkin ideaa alkais tästä jalostamaan... Lisää säröä ja blast beat -tykittelyä? Tässä kun ei viel oo minkäänlaista melodiaa, tästä vois olla periaatteessa mahdollista lähtee ihan mihin suuntaan tahansa: tää vois olla hilpeä jazz-intro johonkin progemman laidan technical death metal -biisiin, tyyliin Rivers of Nihil tai Fallujah, tai sit väliosa tiukkaan drum&bass-rykäisyyn, tyyliin vanhan liiton Roni Size?

III 13/8 Unisono-riffi (E Lydian #2#6)

Tästä ideasta kehkeytyi tällainen 13/8-tahtilajissa poukkoileva kitarariffi, jonka tuplasin synabassolla ja lätkäisin taustalle konerummut. Tää on pelkkä unisono-riffi, ilman sen kummempaa harmonista kudosta. Tästä vois kehittää jotain elektrojazzia tai sit lähtee tyystiin jonnekin kokeellisemman progen maastoon. Tossa on jotain perverssiä, ett tällaisen epäkeskosti nykivän, hieman jazzille tuoksahtavan riffin taustalla nakuttaa konerumpubiitti. Tää rytminen kuvio on oikeastaan aika hypnoottinen, vaikka meneekin hieman epätavallisessa tahtilajissa. Vaik tässä on tullut kuunneltua kaikenlaista outoa jazzia ja progea jo kolmisenkymmentä vuotta, ei tuu mieleen ihan hirveesti kolmeentoista meneviä biisejä; King Crimsonin “Starless”-eepoksessa on tietty se 13/8-tahtilajissa menevä väliosa, mut se ei mun mielestä ees kovin kummoinen. Se melkein pilaa muuten niin hemmetin hienon biisin. Ainoa oikeasti herkullinen mainstream biisi, joka edes jossain määrin menee 13-jakoisesti on The Strangles -yhtyeen vanha kasarihitti “Golden Brown”, ja siinäkin vain käydään pikaisesti tässä tahtilajissa. Sit jos mennään marginaalisemman kaman puolelle – metalliin, industrialiin ja progeen – hyviä biisiesimerkkejä tästä matikkarytmistä voisivat olla Nine Inch Nails -styge “The Becoming” ja Plinin “Electric Sunrise” - ai niin, ja tietty djent-jazzin kuningas Tigran Hamasyan biisillään “To Negate”. Genesiksen “Turn It On Again”-biisissä muistaakseni säkkärit menivät tähän tahtiin ja sit Björkin huikean kauniin “Jóga”-hitin kertsissä se outo epätahti tulkitaan usein niin, että kertsi menis 13/8-tahtilajissa. Mut en mä Björkin musaakaan osaa mieltää mainstream-kamaksi, joten pysyn edelleen kannassani, että toi The Strangles-hitti on ainoa “radiosoittobiisi”, joka täs tahtilajissa käväisee.

Tähän tuli myös snadisti itämainen fiilis. Onk se sit toi ylinouseva sekunti? Sehän esiintyy aika monessa itämaisesti resonoivassa moodissa - esimerkiks harmonisen mollin kutosmoodissa, Lydian #2. Ja sit tietty: 13/8 on yks monista vähän progressiivisemmin nykivistä napatanssirytmeistä. Löysin tuossa reilu vuosi sitten netistä aika hyvän sivuston, jonka avulla noita maqam-rytmejä oon vähän tutkaillut:

Maqam World

Jotkut noista napatanssirytmeistä osoittautuivatkin sitten käytännön kokeiluissani varsin muikean kuuloisiksi, ja muutamat niistä jäivät omaan työkalupakkiini pysyvästi. Se on muuten jännä juttu, ett kummalliset moodit usein toimivat parhaiten vähän oudoissa tahtilajeissa. Kai se on joku psykologinen juttu: esoteeriset vibat vaativat kaverikseen esoteerisia rytmejä? As above, so below, jne...

IV Dempattua jazzia (C Lydian #2#6)

Just kun tuli puheeksi djent jazz, löysin kovolta myös tällaisen kehitelmän. Ei tää varsinaisesti djent-genreen osu – rytmitys keinuu 6/8-jazzvalssin synkoopilla – mut tosta dempatusta kitarariffistä tuli mieleen, ett tästähän VOIS jalostaa jotain siihen suuntaan: polyrytmejä ja eteerisiä synamattoja ja särökitaroita? Jazz-puolesta sit pitää huolen toi sointukierto:

            Cmaj7 – Am7(b5) – Dm/Eb – Cm/Eb – Csus4/E

Nää soinnuthan vaikuttavat vaihteeksi aika karvalakkiosastolta. Joo, se moodin ominaisklangi syntyy tässäkin klipissä tosta riffistä pikemmin kuin näistä soinnuista. Tietty, jos noita sointuja koittais analysoida bassosävelen mukaan niin sit toi kuvio alkaa näyttää jo vähän sakeammalta fuusiojazzilta:

            Cmaj7 – Am7(b5) – Ebmaj9(b5) – Eb6 – Em(b9b13)

Eli:

            Imaj7 - VIm7(b5) - #IImaj9(b5) - #II6 - IIIm(b9b13)

En tiiä... ehkä tää on vähän liian letkeä kuvio mihkään hevanderitouhuihin. Tää vois toimia sit kuitenkin paremmin jonain kevyenä tötsyjatsailuna à la ysärin alun Acid Jazz -buumi ja myöhemmät jazzilla maustetut trip hop -rieskat. Mitä moodissa pysymiseen taas tulee, tossa kuviossa ainakin toi VI asteen sointu ei ees kuulu Lydian #2#6 -maailmaan. Mut sellast sattuu ku ei käytä hattuu.

Joo, sellaiset jatsailut tällä kertaa. Tästä moodista ei löydy biisiesimerkkejä internetin ihmemaasta oikein ensimmäistäkään. Tietty, jos transkriptais ziljoona jazz-stygeä, luultavimmin niistä löytyis paljonkin kudelmia, jotka menevät tässä moodissa, mut vain ohimennen. Siinä Ron Millerin modaalijazzin teoriaa penkovassa opuksessa, josta olen jo useaan otteeseen vinkannut, ei menty ihan niin pitkälle, ett nää kaksoisharmonisen duurin eri moodit olis tulleet vastaan, joten näiden kummallisten moodien tonkiminen jää pitkälti jokaisen uteliaan muusikonalun oman harrastuneisuuden varaan.

Ens kerralla sit hieman vähemmän jazzia, kun vuorossa on bysanttilaisen asteikon kolmas moodi, eli vaihteeksi taas itämaisempia sävyjä – ultrafryygisen parissa. Tältä erää päätän modaaliset turinointini Frank Zapan kuolemattomaan lausahdukseen, joka muun muassa “Roxy & Elsewhere”-livetuplan spiikeistä löytyy:

“Jazz ei ole kuollut, se vain haisee kummalliselle.”

Adios.