Jooninen #2#5 tai Ylinouseva Jooninen #2 tai miksei vain fuusiojonkka?

Tää kaksoisharmonisen duurin 6. moodi on nimitykseltään aika hirveä suomeksi. 

Ylinouseva jooninen #2. C'mon, nyt perkele!

Englanninkielinen Ionian #2#5 näyttää vähän sisäsiistimmältä, mut ei sekään tän moodin ominaisklangia paljoa vaniljaisemmaksi saa. Toi ylinouseva sekunti (#2) luo viehkoa itämaista klangia – riippuen vähän mitä säveliä moodista sen lisäksi korostaa. Toisaalta sit johtosävel ton korotetun femman kanssa menee jonnekin Thelonius Monk -osastolle. En tiedä, onko Monk ees koskaan veistellyt menemään tässä moodissa, mut nää sävelet kyl kuulostaa sen verran kubistiselta jazzilta, ett ois hyvinkin voinut tehdä niin. Mulle tulee päällimäiseksi mieleen biisit “Well You Needn't” tai “Epistrophy”. Ei ne biisit tässä moodissa oikeasti taida ees mennä, mut samalla tavalla kulmikkaalla viballa klenkkaavat eteenpäin, sellaisella perustavanlaatuisella Monk-tyylillä. Tän jazzmaestron hieman tönkkösuolatulle muikulle tuoksahtava tapa fraseerata melodisia kulkuja sopii tähän moodiin harvinaisen hyvin. Jos pohjasävel olisi C, tää moodi menisi about: C – D# - E – F – G# - A – B. Yritä siinä sitten saada jotain romanttista pianoballadia aikaiseksi näillä sävelillä! Jos tän moodin soinnuttaa nelisoinnuiksi sillä perinteisellä terssipinoajatuksella, soinnut ovat:

            Cmaj7#5 – D#sus2(b5) – Emaj7 – Fmaj7 – G#m6 – Ammaj7 – B7(b5)

Kai sitä jotain syntyy, kun näitä tarpeeksi pyörittelee sekaisin. Jos sitä tässäkin kohtaa soveltais sitä vanhaa kikkakolmosta, että muljuttaa I - II - IV - V - I -kadenssin tän moodin läpi ja tsekkaa, mitä siitä oikein syntyy:

            Cmaj7#5 - D#sus2(b5) - Fmaj7 - G#m6 - Cmaj7#5

Noh, nakuttelin ton kudelman Logicin piano rolliin, ja aika kolkon kuuloinen sointukierto toi kyl kieltämättä on. Vois sitä käyttää bridgenä jossain jazz-synkistelyssä, mut enpä keksi oikein mitään muuta sopivaa käyttöympäristöä tolle. Ehkä, jos tosta nappais vaikkapa vain kaksi sointua, jotka kuulostavat hieman vähemmän fuusiojazzille peräkanaa namuteltuina, en tiiä... On tää kohtalaisen haastava moodi harmonisempaan sävyjen loihtimiseen, eivätkä ne riffitkään nyt ihan peruskamaa ole. Vähän kokeilin jotain riffintynkää sommitella tässä moodissa ihan luomuna, mut vähän ehkä hapokkailta ne järjestäen pruukaavat kuulostaa...

Katsotaans nyt sit, mitä meikän Python-aparaatti on pullauttanut pihalle tässä moodissa:

I – Synth Plucks in A Ionian #2#5

Tää kuulostaa moodin luonteelle hyvinkin sopivasti vähän epäkeskolle, vaikka meneekin kyl ihan 4/4-tahtilajissa. Sointuja tässä ei varsinaisesti ole, vaan epämääräisellä synkoopilla soljuvia arpeggioita. Jos niistä jonkinlaista harmonista keskusta yrittäisi kaivella esiin, sointumerkintöinä kudelma menisi suurin piirtein näin (bassokuviossa korostuu enimmäkseen koko ajan A):

            Dm7 – Dmmaj7 – Dm7(b5)

            F – A+ - F – Csus(#5)

            Amaj7#5 – F#m – F – Fm

            Asus2(#5) – A+ - Am(add9)#5 – Ammaj7+

Ei tällaisilla kudelmilla oikein mitään radiosoittokelpoista poppia rustailla. Tolppa-analyysia en tohdi tästä värkätä, koska tossa heti eka sointurivi on IV asteen kromatiikkaa, jota en osaa tolpiksi purkaa. Periaatteessa Dm7-sointu osuu moodin sävelille, mut se ei silti ole IV asteen septimisointu teknisesti ottaen – se septimisointu IV asteella olis Dmaj7. Itse asiassa kaikki noi ekan rivin D-mollisoinnut ovat jotain sekasikiöitä teorian kannalta – jotain modaalisia muunnesointuja, joiden oikeaoppinen merkkaustyyli on päässyt tässä vuosien varrella unohtumaan. Tokan rivin eka sointu, F-duuri, on sekin näennäisestä normaaliudestaan huolimatta teknisesti ottaen joku mutanttisointu: kun funktionaalisen harmonian mukaan soinnut pitäis kai rakentaa terssipinoista – eli napataan asteikosta mukaan vain joka toinen sävel – tässä toi #V asteen sointu napsii mukaansa säveliä vähän miten sattuu: #5, 1, #2. Teorian kantilta toi olis kai tässä kohtaa I asteen pidätyssoinnun (sus2) käännös – kvinttikäännös kai. Se näyttää ja kuulostaa F-duurilta, mut onkin Isus2 käännettynä nurinperin. Ai miten niin muka musiikin teoria hankalaa? Helpompi toi kai olis merkata vain modaaliseksi muunnesoinnuksi, toikin. Joo, toi klasariteorian mukainen tapa analysoida sointuja ei taida toimia näin syvälle sukeltavassa modaalisessa kamassa oikein hyvin. Duuriasteikon eri moodit vissiin viel onnistuu, kun käsittääkseni noi klassisen musan säveltäjät harrastivat jonkin verran modaalisiakin juttuja. En sit tiedä, miten pop&jazz-puolen teoria ottais tässä kohtaa kantaa näiden sointuasteiden merkitsemistapaan. Ei taida olla kovinkaan yleistä harmonisoida näin hankalia moodeja – useimmiten netissäkin näkee, ett näitä eksoottisia moodeja suositellaan käytettävän improvisoinnin työkaluina, tyyliin “Vedä maj7#5-soinnun päälle moodissa X ja Y”. Itse kun olen tällainen anarkisti, sekoilen näiden moodien kanssa miten itse parhaaksi näen – ja mikä kuulostaa omaan korvaan hyvältä. Tietty, kun jälkipubertantin herkässä sieluntilassa alkoi jo viihtymään kaikenlaisen fuusiojazzin ja viiksiprogen parissa, on se näkemys siitä, mikä kuulostaa hyvältä välillä aika rankastikin ristiriidassa sen yleisesti hyväksytyn “hyvän” määritelmän kanssa.

II – Psy Drive in C Ionian #2#5

Tässäpä sitten toi ylinousevan sekunnin vähän itämaille kalskahtava soundi tulee aika hyvin ilmi. Toi staccato-riffi haiskahtaa vähän sellaiselle vanhan liiton psyketrancelle, vaikka tässä tää toteutus nyt jäi vähän puolitiehen. Soundit ovat mitä sattuu, ja toi "bassline" ei oikein rullaa ton nykivän melodian mukana riittävästi. Mut jos tästä lähtis oikein ajatuksella hinkkaamaan psyketrancea, niin kyl tosta riffistä sais ehkä jotain järkevääkin leivottua. Tällaisenaan tää on enemmänkin vain jonkinlainen nostatus, kenties introksi sopiva hämmennys johonkin tekotaiteellisen syntikkaurpoiluun. Tuossa kohtaa missä bassline koukkaa B:stä D#:ään, modasin vähän tota arpeggiotakin niin, että se lipsahtaa ulos moodista sen verran, että se korotettu femma (G#) sujahtaa takaisin puhtaaseen kvinttiin (G) - se kun futaa D#-säveleen nähden paremmin terssinä; se G#-sävel, vaikka onkin puhdas kvartti, ei oikein istunut tähän kudokseen niin hyvin.

III – Viisijakoinen junnaus (C Ionian #2#5)

Tästä kehkeytyi hieman rajatapaus, onko moodina C ylinouseva jooninen #2 vai sittenkin F ylinouseva lyydinen #2#6. Nimittäin bassline korostaa aika vahvasti tota F-säveltä, mut sointukierto sit taas nojaa vahvasti C:hen:

            Csus2 – Csus2(#5) – G#/C – Csus2(#5)

Onko sillä sit mitään merkitystä, on toinen juttu: kumpikin moodi on aika über-suolaisen jazzin syvintä olemusta kutitteleva. Sointumerkintänä toi sus2(#5) on aika hirveä, mut se on sointiväriltään kuitenkin aika magee "grippi": tässä tapauksessa se sisältää vain sävelet C - D - G#. Se sopii kaikenlaiseen Rhodes-lirutteluun, ja bassosäveltä vaihtelemalla saa loihdittua todella maukkaan kuuloisia fuusiosointuja. 

Taustalla sit vielä utuinen pianokudelma takoo jotain melodian tapaista moodin sävelillä iloisesti pompahdellen. Jotain pelimusiikkimaista vibaa tässäkin snadisti on - vois sopia vaiks jonkin avoimen maailman tutkailupelin taustalle, kun protagonisti seilaa vaikkapa avaruudessa etsien jotain kosmista artefaktia, jolla ratkaista olemassaolon perustavanlaatuisimpia kysymyksiä - tai jotain... Sit tietty, jos ton rosoisen synabasson korvais läskibassolla ja noi utuilusoinnut pianosoundilla, tästähän vois leipoa myös jotain vanhan liiton jazziakin, vai kui?

IV – Quintuple Fuzz in Bb Ionian #2#5

Loppuun säästin sit vielä yhden fuusiovammailun. Tässä ei ole oikeastaan mitään järkeä koko kuviossa, mut ehkä just siksi siinä on jotain pervolla tavalla kutkuttavaa. Tiedä sit, tuleeko se viba tosta viisijakoisesta poljennosta vai mistä, mut tässä on ehkä hivenen sellainen kansanmusiikkimainen pohjavire. Ehkä, jos tätä yrittäisi ajatuksen kanssa vielä hinkata pidemmälle, tästä voisi saada jopa ihan toimivan Värttinä-goes-darkjazz-vetäisyn. Toi melodia vois olla tietty vähän parempi ja tempoa vois ehkä hivenen nostaa...mut toisaalta tossa melodiassa aika hauskasti kääntyy synkooppi, kun toi kuvio ei mee koko aikaa samalla tavalla. Jotain kansanmusiikkimaista klangia tossa on, ehkä se tulee tästä viisijakoisuudesta - aika monet trad-biisithän menee viiteen. 

Noh, tätä Rhodes-soinnutusta kun sit aloin perkaamaan ajatuksella, huomasinkin, ettei tämäkään tuotos nyt ihan puhtaasti tässä skuupin alla olevassa moodissa oikein tahdo mennä. Soinnut ovat about:

            Gm(add9) - Ebm6/Bb - Csus2(add6) - Am7/11 - F(add9)

            Ebmaj9/G - Eb/Bb - Cm9 - Ebm6 - D

Eli, jos moodina nyt olis Bb jooninen #2#5:

            vi(add9) - iv6 - IIsus2(add6) - vii7/11 - V(add9)

            IV9 - IV - ii9 - iv6 - III

Muuten ihan hyvä, joo, mut eihän tässä moodissa pitänyt olla tavallista II astetta, vaan #II.  Sit, kun tota vähän ajatuksen kanssa tsiigailee, kudelma alkaa G-mollisoinnulla ja päättyy sit lopulta D-duurikolmisointuun. Siitä vois jo päätellä, että moodina on jokin G-mollimoodi, koska tuossahan on ihan selkeästi i - V -kuvio. Noh, kattotaas sit uusiksi niin, ett pohjasävelenä onkin G:

            i(add9) - bvi6 - IVsus2(add6) - ii7/11 - bVII(add9)

            bVI9 - bVI - iv9 - bvi6 - V

Tässä näyttäis olevan vähän enemmän järkeä. Onhan tuolla jos jonkinlaista modaalista muunnesointua seassa, mutta päällisin puolin tää näyttäis vähän oikeammalta moodilta, eli näyttäis aika vahvasti siltä, että tää kuvio meneekin aiolisesti G:stä, mitä nyt välillä vähän koukkaa harmonisen G-mollin puolelle. Noh, sattuuhan näit.

Eipä tästä moodista nyt hirveemmin jäänyt lapsenlapsille kerrottavaa. Jopa progeiluun tää moodi on ehkä hivenen liian outo. Jotain Allan Holdsworth -tyylistä fuusiojaskaa vois ehkä syntyä – tai sit sellaista utuista ja kolkkoa leffamusaa. Moodin voisi nimetä uusiksi fuusiojooniseksi. Tai muusikkoslangilla ihan vain: fuusiojonkka. Niinku, ett "vedä ittes fuusiojonkkaan."

Ehkä näistäkin raakileista jotain vois syntyä, mut huomattavasti enemmän se vaatii perspiraatiota kuin joku helpommassa moodissa pulputtava melodia. Seuraavassa postauksessani otan skuupin alle bysanttilaisen asteikon viimeisen moodin, joka oudosta nimestään ja lokrisesta perusluonteestaan huolimatta osoittautuikin varsin hedelmälliseksi sävelmaastoksi. Näihin outoihin kuvajaisiin ja tunnelmiin, adios!