Lokrinen #6
Harmonisen mollin 2. moodi, lokrinen #6, on sekin sellainen moodi, johon kokonaisen biisin sorvaaminen voisi olla hieman liian hapokasta. Synkkiä heviriffejä sen kanssa syntyy sit sitäkin helpommin – ja, kuten huomasin näitä Python-schlaagereita virkatessani, tää moodi on aivan omiaan luomaan sellaista Agatha Christie -tyylistä murhamysteerivibaa, kun jotain moniäänisempiä sointuhimmeleitä rakentelee. Tältä kantilta, en yhtään ihmettelis, vaikka Opethin uudella “The Last Will and Testament”-rieskalla käväistäis välillä tässäkin moodissa. Lätyllä on nimittäin aika väkevät Agatha Christie -vibat!
Joitakin YouTube-videoita tietty löytyy, joilla jatsarit rakentelee hieman itämaisella klangilla jolkottelevia biisiteemoja tässä moodissa. Toi snadisti itämainen fjonga syntyy taas kerran tosta b2-sävelestä – voishan tän moodin mieltää olevan Phrygian b5#6, mut helpompi tää on tietty nimetä Locrian #6 -tittelillä, tarvii vähemmän noita matemaattisia hieroglyfejä. Soinnutuksen kannalta tää on hieman hankala – I asteelle muodostuu puolidimisointu m7b5, joka on luonteeltaan aika levoton, joten minkäänlaista tonaalisten jännitteiden purkaminen ei oikein onnaa. Entäs sitten sellainen modaalinen sointuhetteikkö? Lokrinen #6 -moodista saa muodostettu seuraavanlaisia sointuja:
I = m7b5, m7b9, 7susb2, dim
bII = maj7+, maj9+
bIII = m7, m9
IV = dom7, dom7b9
bV = maj7, maj7#11
VI = dim
bVII = mmaj7, mmaj9
Onhan tuol seassa ihan “normaalejakin” sointuja, mut toi IV asteen dominanttisointu sotkee helposti soundia; korva haluais hypätä siitä joko I asteen C-molliin tai C-duuriin, ja sit kun sellaisen tilalla onkin puolidimisointu tai jotain ihan muuta, psyyke meinaa hajota. Sit tässä moodissa lyydinen viba osuukin tolle alennetulle vitosasteelle, mut sillä ei sinänsä oo mitään väliä, kun ei tässä moodissa mitään kovin funktionaalista harmoniaa pystyis muutenkaan alkaa rakentelemaan.
Synkkyydessä vellovaa rauhattomuutta näillä soinulla kyl pystyy loihtimaan, ei siin midistä. Aika tummissa vesissä nää meikäisen Python-kikkareetkin vellovat tällä kertaa:
Tää on kaksiosainen kehittely; ensimmäisessä osiossa unis-riffi jauhaa B Locrian #6 -moodissa ja taustalla soi synkkä jousimatto. Toisessakin osassa moodi on sama, riffi on vain transponoitu alkamaan eri sävelestä. Jousitausta pysyy sekin samana – huomasin, että noi jousisoinnut toimivat, vaikka riffin transpaiskin. Kävi tuuri tai jotain. Jotain sellaista brittiläisen dekkarisarjan vibaa tässä klipissä snadisti on – ei ihan Bergerac'ia, mut just sellaista Viktoriaanisen ajan synkistelyä tyyliin Sherlock Holmes. Yleensä 12/8-tahtilajin kanssa syntyy jonkinlaista doo-woppailevaa shuffle-kamaa tai sellaista akustista strummailua Opethin “Harvest”-biisin tyyliin. Tässä toi rytminen synkooppi on sen verran tavanomaisesta poikkeava, ett eihän tää ees kuulostais menevän 12/8-poljennolla. Sithän sen parhaiten näkis, jos tän yrittäis nuotintaa: ehkä tän vois mieltää menevän kutoseenkin (6/4 pikemmin kuin 6/8), jos noi aksentit ei osu pahasti tahtiviivojen päälle. Jos vähän lätkii kämmenellä polveen tän tahdissa, ei pitäis osua. Rumpuraidastahan se sit paljolti riippuis myös – jos kannut tykittelis jykevimmin 12/8-fiiliksellä, tahtilajin vois pitää siinä.
II – Duelist (Bb Locrian #2 & Harmonic Minor)
Tän sointukierron jujuna on taas 9/8-tahtilaji, eikä sointukierto viel mene erityisemmin tässä moodissa, vaan pikemminkin Locrian #2 / Half-Diminished -moodissa (melodisen mollin 6. moodi).
Dbm – Dbm/Ab – Ab/E – Ab/Eb
Ab/C – Ab – Ab7/Eb – Ab7/C
Niin, ja sit, kun kitarastemma tulee messiin, toi puolidimisoundi vaihtuu lennosta harmonisen mollin puolelle, kun Ab-sävel nousee puolisävelaskeleen ylöspäin. Noh, taitaa se kitaramelodia käväistä välillä Ab-sävelessäkin, eli moodi jää vähän kaksineuvoiseksi. Alkuperäinen MIDI-tiedosto oli kyl nimetty meneväksi Locrian #6 -moodissa, mut taisin innostua aiheesta taas sen verran sivuun, ett lipsahti väärään moodiin – kahdesti! Hupsista, saatana... Noh, toi kitarastemma menee kivasti tersseissä, ainakin enimmäkseen, joten kyl tästä jonkinlaisen Iron Maiden -pastissin vois ehkä rykäistä? Tää kuvio vois olla vaikka intro, ja sen jälkeen lähtis sit bassokuvio jauhamaan vaik aiolisemmin perinteisellä Steve Harrisin ravikompilla. Ehkä just siks tän klipin nimeksikin syntyi melkein alitajuisesti “Duelist”. Melkein saman niminen biisihän löytyy bändin 1984 ilmestyneltä klassikkorieskalta (“The Duellist”, joka lienee se oikea englanninkielinen kirjoitusasu). Tolta “Powerslave”-lätyltähän tää meikäläisen musadiggailu silloin about 10 vuoden ikäisenä pikkujullina lähti, eikä levy ole menettänyt piiruakaan viehätysvoimastaan näiden kuluneiden yli 40 vuoden aikana!
III – Film Noir Strings (Db Locrian #6)
Okei, tsiigataas, miten hyvin tää idis pysyy oikeassa moodissa. Pirun paljon synkemmältä tää kuulostaa heti kättelyssä, ett ihan luottavaisin mielin rupeen analysoimaan omia tekemisiäni tuolta jokusen kuukauden takaa... Sointukierto näyttäisi olevan seuraavanlainen:
Bm(add9) – Dbm(add4) - Gb7/Bb – Bm
Gmaj13 – Em9 – Dbm(add4) – Bm
Hmm... Haiskahtaa ehkä hivenen sille, ett B-molli oliskin tässä I asteen sointu, ei Db-jotain. No, ehkä vois kuvitella tossa ekan kierron 2. soinnun kohdalla olevan jonkinlaista Locrian #6 -soundia? Sen verran II-V meininki tässä sointukierrossa tietty on, ett ei siin luonnollisestikaan voi olla kovin “modaalinen” sointiväri. Tsekkaanpas tolppa-analyysilla, mitä tää kudelma on syöny:
Im(add9) - IIm(add4) - V7 - Im
bVImaj13 - IVm9 - IIm(add4) - Im
Joo, kyl tää taitaa mennä sittenkin harmonisessa B-mollissa! Mut ihanan synkkää kuiteski – eli jatkoon! Tästähän sais suht pienellä vaivalla sommiteltua sellaisen leffatunnarin tyyppisen, eeppisen sävelmaiseman. Tota tunnelmaa vois pikkuhiljaa laveerata enemmän kohti tota Locrian #6 -sävyä – ja sit lopuksi palata fiilistelemään harmonisesti mollissa.
IV – Mystinen Vibrafoni Larghetto (A Locrian #6)
Josko nyt sit? Hm... Vibrafoniteema jauhaa kyl ihan perinteistä lokrista koko ajan, mut sitten, kun bassline tulee kuvaan mukaan, se meneekin sit jo Locrian #6 -moodissa. Toi vibrafoni ei aksentoi sitä b6-säveltä (F) kovinkaan tanakasti, joten ei tuu yhteentörmäystä sit basslinen F#-sävelen kanssa. Joo, eihän tämäkään nyt sit ihan tyylipuhdas Locrian #6 -esimerkki ole, mut toistaiseksi ehkä kuitenkin paras näistä. Bassline tässä on oikeastaan aika maukas esimerkki Locrian #6 -moodin soundista. Jos tota vibrafoniteemaa vähän modais seesteisemmäksi, tästä vois ehkä saada virkattua tummanpuhuvan triphop-biisin. Sellaisen synkän, “100th Window”-levyn aikaisen Massive Attackin tyylisen kehittelyn, vai kui? Tätäkin ideaa pitänee vielä ehkä hivenen haudutella kypsemmäksi. Toi vibrafonikuvio on sen verran simppeli, että se rupeaa aika nopeasti ärsyttämään.
V – Trip-Hop Outro in Eb Locrian #6
Tämäkin pirulainen käväisee pikaisesti karvalakkilokrisen puolella, mut pysyttelee sentään enimmäkseen Locrian #6 -moodissa. Aluksi kokeilin, miltä tää perusmelodia soundais twangy-kitarasoundilla, mut se kitarasoundi nyt tietysti oli jälleen kerran sitä sysipaskaa Logic Pro 9 -osastoa, mut voisin kuvitella, ett tää kudelma kuulostaisi varsin maukkaalta soitettuna ihan oikealla kitaralla, sellaisella miedon putkisärön ja nauhakaiun läpi vedetyllä vintagesoundilla – tyyliin Adrian Utley noilla 90-luvun Portishead-rieskoilla! Siitä kelasta se ajatus sitten lähti alkaa viemään tätä idistä enemmän kohti ysärin Bristol-soundia. Noi Rhodes-soinnut on vielä aika peruskamaa, kolmisointuja, ja ehkä pari sus4-sointua seassa. En tiiä, miltä mahtais kuulostaa, jos tän melodian kehystäisi jazz-soinnuilla, jollain Bill Evans -tyyppisillä Rhodes-soinnuilla vaik, sellasilla, joissa on savuinen mut silti avara jazz voicing? Oon jo aiemminkin ylistänyt Miles Davisin “Kind of Blue”-levyä maasta taivaisiin, ja ne ton rieskan pianojutut ovat kyllä hunajaa korville. Toinen huikea esimerkki Evansin maukkaista pianokuvioista löytyy Oliver Nelsonin klassikkobiisistä “Stolen Moments”, joka nyt muutenkin on ihan ässäbiisi. Tän melodian taustalle jotain tän suuntaista soinnuttelua, miten olis?
Semmoiset synkistelyt tällä kertaa. Ehkä näistäkin sais keiteltyä jotain kevyttä voimapoppia vaikkapa omakustanne-EP:n verran, jos olis budua (eli bujdettia, EI “budia”) ja aikaa. Tänään justiinsa selvis, ett meikäläisen tän hetkiset työvoimapoliittiset opiskelut taitavat tyssätä pahemman kerran harjoittelupaikan puuttumiseen, joten jatkossa on sit taas rutkasti aikaa nysväillä näitä MIDI-eepoksia himassa. Ei sillä, etteikö motia ja kiinnostusta olis vielä näin viiskymppisenäkin ollut opiskella itselleni uusi ammatti – jo ties kuinka mones – mut nyt taitaa olla sellaiset 90-luvun lamat uusinnat alkamassa, ett pitänee alkaa vakavasti harkita täysipäiväisen taiteilijan uraa, rahatonhan mä jo oon, joten siltä osin tilanteeni ei ees pahemmin muuttuis. Mut se politiikasta!
Kuten oon huomannut muidenkin vähän "rauhattomien" moodien kanssa pelleillessäni, aika tarkkana saa olla, kun näitä kudelmia alkaa soinnuttelemaan, ettei vahingossa lipsahda sen "kanta-asteikon" puolelle. Mullakin kun on tapana haeskella niitä sointuja lätkimällä ensin bassorekisteriin jokin näppärä kuvio ja sit siihen päälle alan kerrostelemaan sointuääniä; siinähän käy aika usein näköjään niin, että sitä jotenkin alitajuisesti askartelee sitä niin sanottua "funktionaalista harmoniaa" - eli ujuttaa sekaan jonkin dominanttitehoisen sointuasteen, jonka sit "puolihuolimattomasti" purkaa sen kanta-asteikon I asteelle. Tän luonnollisella kutosella varustetun lokrisen kanssa pruukas käydä niin koko ajan. Vaik ei siin midistä: onhan sen kanta-asteikko harmoninen molli oikein näppärä sävellaji, joka sopii kaikenlaiseen synkistelyyn mitä parhaiten!
Ens kerralla syynissä sitten harmonisen mollin 3. moodi, joka ei oo ainakaan näin synkkä, vaikka “haastava” soundinsa puolesta kyl sekin! Näihin kuviin ja tunnelmiin, adios.
Kommentit
Lähetä kommentti