Superlokrinen, tai ihan vain "Altsu"
Melodisen mollin 7. moodi on nimeltään superlokrinen. Kuten jo aiemmin mainitsinin, toi “super”-etuliite viittaa alennettuun 4. säveleen – eli tässä moodissa on sekä molli- että duuriterssi, ja siksi hieman epämääräinen soundi. Tästä moodista käytetään varsinkin jazz-piireissä myös Altered-nimitystä, koska kaikki sävelet pohjasäveltä lukuunottamatta on alennettu eli muunnettu (=”altered” lontooksi). Tästä moodista saa askarreltua kaikki dominanttiseiskan muunnelmat: V7b9, V7#9, V7b5, V7#5, V7b9b5, V7b9#5, V7#9b5, V7#9#5. Niin, eli tästä moodista löytyy tuo legendaarinen “Hendrix-sointu”, jonka tunnetuin käyttöympäristö lienee Jimi Hendrixin klassikkorykäisy “Foxey Lady”. Yleensä siksi mielletään 7#9-sointu, mut näkee sitä toisinaan myös 7#9#5-sointua kutsuttavan tuolla nimellä. Tiedä sitten, mistä tuo nimitys on saanut alkunsa – paitsi, että se tietysti esiintyy aika monessakin tämän nimenomaisen kitarasankarin biisissä. Eihän se Hendrixin yksityisomaisuutta kuitenkaan ollut. Jäbä oli pöllinyt sen vanhoilta jazz-kyösteiltä – ja jatsareita aikaisemmin sointu oli kuulunut jo muun muassa Claude Debussy'n arsenaaliin sekä elektronisen musiikin pioneerin, Karlheinz Stockhausenin, sävyvalikoimaan. Onhan tossa soinnussa poweria! Vaik se pitäis periaatteessa purkaa I asteelle, milloin sit minkälaisenkin mutkan kautta, niin se toimii kyl ns. “stand alone”-sointunakin. V7#9- tai V7#9#5-sointuja kun lätkyttelee menemään melkein sattumanvaraisesti jonkin tiukasti groovaavan basslinen päälle niin toimii melko varmasti! Ellei meikäläisen muisti ole jo aivan lunarissa, muistelisin, että vuoden 1996 hitissä “Remember Me”, jonka turautti brittiläinen DJ Alexis Blackmore taiteilija-aliaksensa Blue Boy takaa, pelasi vahvasti tän soinnun varassa. Okei, yhtä paljon biisin suosioon tietty vaikutti siinä vahvasti framilla olleet Marlena Shaw -sämplet biisistä “Woman of the Ghetto”, mut ton biisin rullaavan bassolinjan murtaa yks tarkasti sijoitettu alt-sointu, joka mun hämärien muistikuvien mukaan olis ollut just tällainen Hendrix-sointu, ehkäpä viel toi 7#9-versio siitä. Voin muistaa tietysti väärinkin, onhan tostakin hitistä vierähtänyt kohta jo 30 vuotta, perskeles! (Feeling old yet?) Ja - tietenkin! - toi cd-sinkku, mikä mulla tosta biisistä joskus oli, on vuosien saatossa hävinnyt jonnekin.
Siispä, kun tällä moodilla on näinkin friikki luonne, on sanomattakin selvää, että yksikään biisi ikinä missään ei mene pelkästään tässä moodissa. Tästä moodista napataan sävyjä improvisointiin dominanttiseiskasointujen päälle – ja sit noi edellämainitut muunnesoinnut. Tai sit käytetään jotain tollasta impressionista, strategisesti sijoitettua dominanttimuunnesointua luomaan biisiin koukkua. Näissä meikäläisen pythonisaation läpi käyneissä idiksissä on sovellettu sitten jos jonkinlaisia lähestymiskulmia:
Tässä sovelsin sitä hyväksi havaittu “Army of Me”-metodia. Ihan niin kuin tuossa Björkin ysärihittissäkin, tässä bassline nakuttelee menemään tiukasti moodissa, tällä kertaa superlokrisesti, ja soinnut on sit mitä on. Tässä kudelmassa kun ei ole oikein mitään selkeää keskusta – miten superlokrisessa moodissa muka voiskaan olla? - niin sointuanalyysin tekeminen tästä lienee aika turhaa. Tää kuvio vain velloo repeatilla vaikka maailman tappiin asti. Tosta bassolinjasta tuli yllättävän hyvä – se tuli Python-applikaatiostani ulos ihan tuollaisenaan, vaihdoin vain tuon tekotaiteellisen bassosoundin sen alkuperäisen pianosoundin tilalle. Sellainen juju tähän tietty myös livahti, että toi bassline on kuusijakoinen - bassokuvio jauhaa 6/4-tahdilla, kun muu biisi notkuu eteenpäin 4/4-biitillä. Niin, ja sit viel: toi bassline korostaa kyl aluksi Bb-säveltä eikä E.tä, kuten ton MIDI-tiedoston nimi vihjaa, mut sit jossain vaiheessa notkahtaa kyl myös E:hen. Soinnut ovat muuten vaihteeksi ihan peruskamaa: ensin kahden soinnun vamppaus - Em - Dm eli Im ja bVIIm -kuvio - ja sit kun bassline "tipahtaa" E:hen, soinnut ovat F ja Gm eli bII ja bIIIm.
II – Happojatsia 11-jakoisesti
Noh, tämänkin happojatsittelun syvimmän olemuksen tulkitseminen just nimenomaan superlokrisesti voi olla vähän sääntöjen vastaista. Olikohan se nyt niin, ett pohjalla oleva bassline on Pythonilla generoitua ja loput sit meikän omaa sekoilua, vai katosiko se alkuperäinen melodia jonnekin tonne jazz-sointujen hetteikköön, en muista. Oleellisempaa tässä näytteessä onkin melkein se, että 11-jakoinen kudelma svengaa muuten vähän perhanan tyylikkäästi! Tää idea pitäis ihan vain siitä syystä viedä viel maaliin asti. Ei tää ihan sitä perinteisintä happojatsia kuiteskaan ole - ehkä hieman turhan kulmikasta vaikkapa Jamiroquain, James Taylor Quartetin tai Incogniton käsittelyyn, mut siinä missä noi ysäriklassikot olivatkin korkeintaan jotain muutaman sadan mikrogramman happojatsia, tää on sit kunnon overdose! Pianosoinnut tässä kudelmassa ovat:
F - Dsus4 - F - Dsus4
Ebsus2(#5) - F(b5) - Ebsus2(#5) - F(b5)
Näyttävät aika ilkeiltä tossa alarivillä, mut toimivat ton basslinen kanssa aika nätisti. Tässä homma perustuu pitkälti F Superlocrian -moodille, eli tolppa-analyysina noi ois:
I - VIsus4 - I - VIsus4
bVIIsus2(#5) - I - bVIIsus2(#5) - I
Tossa on sellainen jäynä, että ekassa 2 soinnun kierrossa I asteen soinnun kvintti onkin puhdas, vaikka se tässä moodissa pitäis olla vähennetty. Tokalla kiekalla se sit on niin kuin pitää.
III – 17/8 progeriffittely (Ab Superlocrian)
Tässä klipissä tahtilaji on vähän harvinaisempaa progeosastoa. En ollut moiseen rytmiseen himmeliin ennen ees törmänny, ennen kuin aloin tutkailla noita napatanssirytmejä tarkemmin, vaik progee ja kaiken sortin fuusiojaskaa on tullut kuunneltua korvat punaisina jo yli 30 vuotta. Täs toi rytmisekvenssi menee (muistaakseni) jonkun tollasen arabialaisen maqam-rytmittelyn mukaan, mut voin muistaa toki väärinkin – puhumattakaan siitä, ett oon voinut koodata sen rytmipurilaisen päin persettä alun perinkin. Se sivusto, jolta noita Lähi-Idän musiikkikulttuurin rytmejä bongasin, nuotinsi varsinkin noi rytmikudelmat vähän erikoisella tavalla. En ehkä ihan hiffannut sitä pointtia, mut tää kuulostaa silti aika hyvältä. Bassline generoitui Pythonilla ja soinnut ovat kaikki sus2-himmeleitä – lätkin ne strategisiin kohtiin bassokuviota, ensin Wurlitzer-soundilla ja sit viel tuplasin ne rokkiuruilla. Bassosoundiksi valkkasin vaihteeksi Logicin kirjastosta ton suhteellisen rivon släppibasson – koska mä voin! Tällaisten sävellajiajatteluun vähän anarkistisemmin suhtautuvien sointukiertojen loihtimiseen toi superlokrinen moodi käy vallan hyvin. Tähän jos joku asiansaosaava rumpali veistelis päälle tiukan progebiitin niin täähän vois toimia yllättävän hyvinkin – sellasel “Deep Purple goes prog”-fjongalla.
Sit taas vaihteeksi tällainen ambient-kuviokellunta. Yks synaraita jankkaa tota ruosteiselta kiikun ketjulta kuulostavaa riffiä ja alle lätkin muutaman lisäraidan syntikkamattoja. Tällaisenaan tää idea on aika staattinen, tota riffiä pitäis ehkä vähän varioida enemmän? Toisaalta, jos haluaa nukahtaa, niin tällainen jumitus on silloin ihan paikallaan.
Tää on vain tällainen lyhyt Aphex Twin -henkinen riffittely, joka aiheutti itse asiassa melkoisen “Ahaa!”-elämyksen meikässä: miksen sitä jo aikaisemmin hiffannut, ett tällaisen äkkiväärän IDM-sekoilun tekeminen koodaamalla vois olla itse asiassa aika päräyttävää?! En tiedä, miten Richard D. James biisinsä säveltää, puhumattakaan noist muista Warp-labelin klassikkoakteista, kuten vaik Autechre, mut ei ne taida ihan treenikämpällä jamitellen syntyä. Pythonin tyyppistä olio-ohjelmointikieltä vois käskyttää vaikka minkälaisin integraalifunktioin duunaamaan sävelnippuja – tiedä vaik viel joku päivä koklaisin, minkälaista taidepaskaa sillä tavalla syntyis! Näit sovitusdemojani en ole kovin kummoisesti ees yrittänyt miksailla – koska tällaisessa 90-luvun alun “hyvän rakennustavan” mukaan bygatussa kerrostalokuutiossa on ihan turha ees yrittää. Siksi oon tyytynyt vain luureilla säätämään tasoja edes siedettävään balanssiin, equttanut pahimmat piikit veks, ja vetänyt sit lopuksi masteriin tylysti ns. brickwall-limitterin. Koittakaa kestää... Tässä klipissä soundit kuulostavat luureissakin vähän tunkkaisilta – toi vocoder-plugarin läpi tungettu rumpuraita varsinkin, mut enhän mä näitä oo julkaisemassa kaupalliseen levitykseen millään Grandmaster Modaalijaskan Greatest Shits -kokoelmalla, joten...
Kaiken kaikkiaan tää superlokrinen moodi osoittautui sekin ihan käyttökelpoiseksi työkaluksi riffittelyyn ja dominanttisoinnutteluun – melkein helpommin kuin jotkut noista lyydisemmistä tapauksista! Ens kerralla otankin sit skuuppini alle ihan uuden “perusasteikon”, jonka eri moodeja alan syynätä sillä silmällä. Toi perusasteikko on meikän lemppari (sekin): harmoninen molli. Tältä erää nyt täältä tähän. Adios.
Kommentit
Lähetä kommentti