Ultrafryyginen

 Kaksoisharmonisen duuriasteikon kolmas moodi on ultrafryyginen – ja toi ultra-etuliitehän meinas sitä, että 4. sävel on alennettu duuriterssiksi ja seiska tiputettu pari pykälää kutoseksi. Eli moodin sävelasteet ovat: 1 – b2 – b3 – b4 – 5 – b6 – bb7. Nimestähän tulee mieleen vanha pyykinpesuainemainos, jossa slogan meni jotenkin niin, ett "Ei vain puhdasta, vaan ultrapuhdasta!" Tää on taas sellainen mollimoodi, josta vois sanoo: ei vain tummasävyistä, vaan ultratummaa!

Jos fryyginen äänimaisema napostelee yhtään, on tämäkin fryygialainen oivallinen työkalu itämaisten sävyjen kaiveluun. Internet ei osannut jeesata yhtään varsinaisten biisiesimerkkien suhteen, mut luulisin, ett hevikitaristit, jotka fryygisestä sooloilusta diggailevat, eksyvät tähänkin moodiin välillä joko sitten tiedostaen sen tai tiedostamattaan. Aika usein näkee noilla digitaalisen avaruuden teoriasivustoilla sellaistakin filosofiaa, että ton kaksoisharmonisen duuriasteikon sijasta “isäntäasteikkona” pidetäänkin sen 4. moodia – unkarilaista mustalaismollia, tai toiselta nimeltään kaksoisharmonista mollia – jolloin tää ultrafryyginen voi tulla vastaan myös sen 7. moodina. Olen myös nähnyt merkintätavan Altered luonnollisella vitosella ja tupla-alennetulla seiskalla, ja periaatteessa sekin lienee oikein. Ultrafryyginen on itselleni selkein tapa viitata tähän moodiin, joten käytän sitä. Koska tässä moodissa on fryyginen sielu sekä molli- että duuriterssillä, tätä vois kai pitää jonkinlaisena johdannaisena harmonisen duurin kolmannesta moodista, superfryygisestä – onhan tää tavallaan myös superfryyginen tupla-alennetulla seiskalla. Modulaatiosukkien askartelua ajatellen se vois olla ihan potentiaalinen suunta, mihin lähteä melodisia kudelmia jalostamaan – moduloida tästä ultrafryygisestä johonkin harmonisen duurin moodiin, ei välttämättä ees siihen “helpoimpaan” eli superfryygiseen. En oo vielä ehtinyt paneutua tohon judanssiin, mut tiedä vaikka joku näistä esimerkkiklipeistäni vielä kokisi tuollaisen kohtalon...

Jos tän moodin soinnuttaisi vaikkapa C:ssä, syntyy tällainen nippu sointuja:

            I = Cm6, C6

            bII = Dbmmaj7, Dbmmaj9

            bIII = Eb7(b5), Eb7sus(b5)

            bIV = Emaj7(b5), Emaj7#5, Emmaj7(b5), Emmaj7#5

            V = Gsus2(b5), G6/9sus4

            bVI = Abmaj7, Abmaj7/11

            bbVII = Am7, Ammaj7, Am7(b5), A7, Amaj7, A7(b5)

Jostain syystä IV ja bbVII asteille syntyi enemmän suht käyttökelpoisia sointuja kuin muille sointuasteille. Illuminati confirmed? Noh, vähintään!

Tällä kertaa syntyi siis aika vahvasti itämaisissa tunnelmissa soljuvia MIDI-demoja. Kas tässä:

I – Dilsateema syntikalla (Bb Ultraphrygian)

Tää teeman kehittely alkaa itse asiassa ihan toisessa moodissa, mut kotvan päästä koukkaa mielestäni aika maukkaasti ultrafryygisen puolelle. Toi tremolo-mikälie syntsateema alkaa kyl luupilla kuunneltuna riepomaan aika nopeesti, joten sille täytynee tehdä vielä soundikirurgisia toimenpiteitä. Muuten tästä tuli ihan kehityskelpoinen idea! Hieman sellainen klasarimainen viba tässä "sointukierrossa" on, vaik eihän tässä varsinaisesti ees ole sointuja: toi riffi jauhaa vain menemään ja bassosurinat kuulostaisivat menevän jonkinlaisen II-V-variaation mukaisesti kvinttiympyrää ees ja taas. Ehkä se klasariviba tulee siitä. Mitä synkempi mollimoodi on kyseessä, sitä enemmän se alkaa kuulostaa joltain neoklassiselta säveltapailulta, kun bassolinja lipsahtaa jauhamaan kvinttiympyrässä kehää. 

II – 7-jakoinen Classic Rock -riffi (C# Ultraphrygian)

Tässä täytyy ehkä venytellä mielikuvitustaan aikalailla, että kuulee minkäänlaista yhtymäkohtaa ns. classic rock -genren tyyliseikkoihin, ehkä tota rosoista urkusoundia lukuunottamatta. Mut niinku oon monesti jo tässä blogissani manannut, noi Logic Pro 9:n kitarasoundit ovat lähtökohtaisesti niin kusisen kuuloisia, ett pyrin välttelemään niiden käyttöä viimeiseen asti. Itse kuulen tän riffin kuitenkin enimmäkseen 1970-luvun classic rockille ja heavy metal -pioneeribändeille kumartavana judanssina. Ehkä on sit kuitenkin pakko yrittää sovitella tätä riffiä kitaralle tyypillisempiin sointuhajotuksiin ja testailla, minkälaisen Uriah Heep -pastissin tästä ehkä sais vielä leivottua kasaan. Jos tempoa tiputtaisi pykälän pari rauhallisemmaksi ja korvais ton kumisen synabasson jollain dempatulla kitarasoundilla? Noh, teki tälle kudelmalle sit mitä tahansa, niin kauan kuin toi urkuteema jauhaa noin, se ei ihan hirveesti kuulosta fryygiseltä judanssilta - eikä varsinkaan sit toi synaliidi. Meni vähän Weather Report -osastolle.

III – Freaky Air-Guitar Motif in E Ultraphrygian

Tässä näyte Logicin kitarasoundeista, vaik tää soundi onkin jopa Logicin oman soundikirjaston mielestä jonkinlainen kuriositeetti vain, nimeltään “Freaky Air Guitar”. Yritin tietty parhaani mukaan häivyttää tota skebasoundia tuplaamalla sen ilmavalla vibrafonilla. Pohjalle lätkyttelin sit bassolla ja dempatulla sähkökitaralla jonkinlaista dilsalla höystettyä “bassolinjaa”. Ensimmäiset pari kiertoa melodista teemaa ovat suoraan Pythonilla askarreltua, jälkimmäinen kierto on sitten tän alkuperäisen teeman variointia, jonka duunailin ihan luomuna. Itse kuulen tän klipin jonkinlaisena eteerisenä väliosana sellaisessa 10-minuutin proge-eepoksessa. Tässä on sitä "kunnollista" fryygistä käärmeenlumoojasoundia. Syntsamatto taustalla jauhaa aika simppeliä sointukuviota:

            Em - Fm - C/G - E/G#

Eli:

            i - ii - bVI - I

(Noin kai tää pitäis tulkita? Eikös sointukäännökset tulkita sen varsinaisen sointuasteen mukaisesti eikä käännöksen bassossa olevan sävelen mukaan?)

Pelkkiä kolmisointuja, herranjestas! Ei oo hirveesti ollut meikäläisellä tapana ennen kuin aloin tän mun Pythonizerini kanssa tutkailemaan näitä eksoottisia moodeja. Omissa olohuonejatsailuissa ovat soinnut pruukanneet olla aina vähintään jotain neli- tai viisiäänisiä pornoseiskoja ja molliysejä. Ehkä toi mun savotta vanhojen Pekka Pohjola -biisien plokkailun merkeissä on sekin vähän taas jeesannut näkemään, kuinka mageita kuvioita saa loihdittua ihan tavallisilla kolmisoinnuillakin, kun sijoittelee niitä ajatuksella ja sovittaa sit viel bassoon jonkun sopivasti kuulohermoja kutkuttelevan sävelen. 

IV – Jajinmori Jangdan Sitar (E Ultraphrygian)

Lopuksi vielä viimeisen päälle itämaa-asetukset tappiin. Klipin nimi viittaa korealaiseen Jajinmori Jangdan -tahtilajiin, joka on tietynlainen 12/8-rytmitys. Voi kyl olla, että alkuperäistä Python-melodiaa tuli sorvattua uuteen uskoon, rytmisesti, niin isolla kädellä, ettei tää rytminen kudelma välttis enää vastaa yhtään sitä ehtaa korealaista kansanmusiikki rytmitystä. Soinnut ovat:

            Cmaj7 – E5 – Dbm (ja viimeinen kierto loppuu vielä: Cmaj7)

Eli:    

            bVImaj7 – I5 – VIm (ja bVImaj7)

Yksinkertainen sointukierto kuin mikä! Mut kaikki olennainen tän moodin sielunelämästä tulee näissä kolmessa soinnussa ilmi: sekä toi bVI että VI (eli bbVII) ja sit se b4-sävel vilahtaa tuolla messissä ton VI asteen mollisoinnun kvintissä (Ab-sävel). Tällaisenaan tää on hivenen jankkaava kuvio, mut jatkojalostuksella tästä vois saada aikaiseksi jotain leffamusan tyylistä tai jotain simppeliä avoimen maailman larppailupelin soundtrack-osastoa. Tai miksei tää sopis jonkun riuskemmankin proge-eepoksen väliosaksi, miss bändi vetelee tota riffiä uniksessa hyvän tovin ennen kuin lähtee sit vaik joku tajunnanräjäyttävä soolo.

V - Uusklassinen Horror-läähättely (B Ultrafryyginen)

Kuten tuossa yllä jo tulinkin todenneeksi, näiden mollimoodien kanssa touhu lipsahtaa aika helposti tällaiseksi uusklassiseksi pimputteluksi. Tässä toi heti alussa soiva syntsamelodia putkahti Python-apistani pihalle; loput sommittelin sit itse siihen ympärille täytteeksi. Pianokuvio soinnuiksi tulkittuna menee suurin piirtein näin:

            Abmaj7/C - Abmmaj7/B - Fm(add #4) - G7/D

Noh, vähän tais karata ulos moodista taas tämäkin... Äkkiseltään tuosta vois päätellä kudelman menevän harmonisessa C-mollissa:

            bVI7  -  bvi7  -  iv  -  V7

Se on toi G7, joka muuttaa kaiken... Ultrafryygisessä ei bVI asteelle sovi dominanttiseiskasointua olleskaan... Hupsista, saatana. Noh, näit sattuu.

Bonuskierros:

VI - Fuusiohommeli (Fusion Moderato in Db Ultraphrygian)

Tän nappasin viel messiin, koska tää on taas yks hyvä esimerkki siitä, kuinka melkeinpä minkä tahansa vammaisen riffin saa kuulostamaan hyvältä, kun siihen lätkii fuusiosointuja ympärille. Tää itse riffi tässä on vain jotain todennäköisyysjazzia, miss ei oo yksin oikein mitään tolkkua. Lätkin siihen ympärille, muutamiin strategisiin kohtiin, jotain sus2-sointuja (tai niiden käännöksiä) - ja kappas vain: sehän alkoi kuulostaa melkein siltä kuin joku olis oikeasti "säveltänyt" sen. Jos tällaisen riffittelyn vetäis ihan pokerinaamalla livenä jossain jazz-biennaalissa, kehtaisko joku kulttuurilehden makumooses tulla vittuilemaan, ett olipa paskan kuuloista? Enpä usko. 

Ensi kerralla sit syynissäni on toi unkarilainen mustalaismolli, jonka monet mieltää aivan omaksi “isäntäasteikoksi” ton bysanttilaisen asteikon sijaan. Silläkin moodilla on oma tummanpuhuva viehätyksensä, onhan se eräänlainen harmonisen mollin mutaatio, mut siitä sit enemmän seuraavassa postauksessani. Adios!