Ultralokrinen

Harmonisen mollin vimonen moodi on nimeltään ultralokrinen, eli se on lokrinen astreikko, jonka 4. sävel on alennettu duuriterssiin ja b7-sävel vielä pykälän verran alemmas kutoseen. Toisinaan tätä näkee kutsuttavan myös nimellä Altered Diminished. Äkkiseltään vois kuvitella, että näillä intervalleilla ei synny mitään kovin käyttökelpoista, mut taitaapi itse asiassa syntyäkin! Sointujen kanssa tästä moodista tietty lipsahtaa aika salakavalasti harmonisen mollin puolelle, mut onk se sit niin vaarallista? Ihan piruuttani kokeilin soinnuttaa sellaisen aika perinteisen I – II – IV – V – I -sointukierron C ultralokrisessa ja siitä tuli about tällainen:

            Cdim – Dbmmaj7 – Emaj7#5 – Gm7 – Cdim

Tuohan on oikeastaan aika maukkaan kuuloinen, hieman tummanpuhuva, mut ei kuitenkaan aivan älyttömän synkkä. Noita sointuja hieman uudelleen järjestellen (ja tota bIV asteen sointua vähän modaillen vähemmän fuusiojazziksi) niistä saa aika buenon sointukuvion vaikka sellaiseen letkeän tummasävyiseen happojatsitteluun:

            Gbm7 – Dbmmaj7 – Cdim – Emaj7

Kyllä tuon kuuloinen sointukierto voisi sopia vaik jollekin ysäri-Jamiroquain levylle ihan tuosta vain! Siitä en sit tiedä, pitäiskö toi kuitenkin tolppa-analyysissa ajatella harmonisessa Db-mollissa soljuvaksi sointukierroksi, kuitenkin. Samoja sointuja tossa periaatteessa on – paitsi toi Emaj7, josta tiputin sen korotetun vitosen takas puhtaaksi kvintiksi ihan vain makuasioiden vuoksi. Naputtelinkin ton sointukierron “talteen” Logic-projektiksi, jos vaikka joku päivä innostuis fiilistelemään sellaista ysärin alussa tapetilla ollutta acid jazz -soundia. Olihan ne hiton kovia levyjä , mitä silloin putkahteli varsinkin tuolta Briteistä tossa genressä, esimerkiksi ne Jamiroquain kolme ekaa rieskaa, joista se ihan eka on edelleen yks maailmanhistorian kovimmista debyyttilevyistä! Essariks, instrumentaalijamittelu "Music of the Mind" oli kyl kovinta paskaa ikinä silloin levyn ilmestymisen aikaan!

Incogniton 1992 ilmestynyt “Tribes, Vibes + Scribes” oli kans järkyttävän kova, varsinkin ne kaks kunkkubiisiä tolta lätyltä - “Colibri” ja “Magnetic Ocean”. Toi “Colibrin" bassline on älyttömän groove, ja yksinkertaisuustaan huolimatta aika kinkkinen soittaa, varsinkin jollain vanhalla Fenderillä, jonka kaula on skaalattu kaksimetriselle lapiokädelle. Toi toinen biisi ei oo läheskään niin hankala soitettava. Pakkohan noita bassokuvioita oli silloin nuorna jullina yrittää opetella, vaikken varsinaisesti silloin bassoa missään bändissä soittanutkaan, muuten kuin satunnaisesti. Kiippareilla tuli sit myöhemmin plokattua Incogniton "100° and Rising"-levyn biisejä enemmänkin. 

Sit vuonna 1995 ilmestyi James Taylor Quartetin “In the Hands of the Inevitable”, jolta löytyy tiukkoja stygejä - “3 Mile Island”, hauska versio Led Zeppelin -klassikosta “Whole Lotta Love” ja sit se kenties tiukin biisi kaikista, levyn nimiraita. Tää ultralokrinen sopis just tollaseen hikiseen ja funkyyn, mut hieman tummapaahtoisempaan Hammond-riffittelyyn paremmin kuin hyvin! Toi viimeksi mainittu rykäisy on jo melkein progea – ei noista urkuriffeistä olis enää kovinkaan pitkälti esimerkiks Focuksen hilpeään “Hocus Pocus”-veistelyyn.

No, mut.... mitäs tää meikäläisen state-of-the-art Python-aparaatti sit oikein on saanut aikaiseksi tässä moodissa? Katsotaanpas:

I – Akustinen riffi (F# Ultralokrinen)

Tällainen synkähkö riffi syntyi Pythonizerillani melkein suorilta käsin, vain snadisti modasin tota kuviota – ja sit tietty vähän tuplailin sitä ja sommittelin säröurkusoundilla joitain soinnuntapaisiakin sinne sekaan. Noi urkusoinnut ovat kaikki sus2- ja sus4-sointuja, koska just säröisellä Hammond B3-soundilla ne vain soundaavat niin perhanan hyvälle! Tietty nyt ne soinnut vähän hälventävät tän kudelman ultralokrista klangia, mut eipä anneta sen häiritä. Tästä syntyi oikeastaan aika hauskan kuuloinen riffi, joten tästä(kin) vois askarrella jotain järkevääkin. Tsekkaanpa viel noi soinnut:

            Ebsus2 – Csus2 – Gsus2

            Ebsus2 – Fsus4/Bb – Esus4/A – Gbsus2 – Gsus2

Noi soinnut Fsus4/Bb ja Esus4/A ovat nekin oikeastaan bassosäveltensä sus2-sointuja, mut noihin muihin tän kudelman sus2-sointuihin verrattuna hieman eri käännöksiä, joten merkkasin ne sit tuolla tavalla. Kosketinsoittimilla, olipa sit instrumenttina piano, sähköpiano tai urut, toi perusmuodossaan oleva sus2-sointu kuulostaa kyl pirun rouhevalle! Ton alkuperäisen riffin ultralokrinen klangi tietty vähän hälvenee heti, kun alkaa tällaisia sointuja lätkimään sen kylkeen. 

II – 7-jakoinen Orbital-pastissi (D Ultralocrian)

Tästä ideasta kehkeytyi kuin varkain tällainen vahvasti 90-luvun Orbital-soundille niiaava judanssi, tosin 7-jakoisesti. Enpä muista, ett noilla brittiläisillä veljeksillä olis ainakaan kovin tiuhaan ollut käytössä tällaisia progetahtilajeja. Kyl noi useimmat duon klassikoista pruukaa mennä aika tasaisella biitillä, vaikkakin jonkinlaisella äkkiväärällä synkoopilla. Ehkä siksi tästäkin Python-melodiasta tuli enskana mieleen tämä Kentistä lähtöisin oleva konemusiikkikaksikko, ja aloin ihan tarkoituksella väkertää kudelmasta jotain sen tyylistä. Se oli aika tuoreeltaan, joskus vuonna 1996, heti sen legendaarisen “In Sides”-lätyn ilmestymisen jälkeen, kun serkkupoika soitti sitä meikäläiselle – ja se kolahti kuin metrinen halko. Melkein siltä istumalta suunnistin sitten lähimpään asiantuntevaan levykauppaan – olisko ollut joko Spinefarm, silloin Fredalla, tai sit Diskeri siinä Tavastian naapurissa, en muista – ja ostin ton klassikkorieskan lisäksi duon edellisen, vuonna 1994 ilmestyneen “Snivilisation”-lätyn. Tähän duoon liitty viel yks toinenkin hauska anekdootti tuolta vuosien takaa. Olin nimittäin kesällä 1999 reilaamassa Itä-Euroopan halki junalla, ja muistaakseni Krakovassa törmäsin hieman eriskummalliseen ilmiöön; siellä, täällä, kadunkulmissa oli sellaisia lippakioskeja – just niitä samanlaisia, mitä Suomessakin vielä tuohon aikaan ainakin landella oli – ja niissä oli myytävänä sen peruskaman – y'know, kahvia, karkkia, röökiä – aivan jäätävä valikoima C-kasetteja! Eikä mitä tahansa muzakkia, vaan tosi asiallisia julkaisuja! Siispä ostin tän Orbitalin “In Sides”-albumin itselleni myös C-kasettina tolla reissulla, tuollaisesta lippakioskista! Se saattaa vieläkin löytyä jostain kellarin nurkasta laatikon pohjalta, mut tuskin on enää kuunneltavassa kuosissa – tota kasettia on tullut nimittäin rantamankasta luukutettua tässä viimeisten reilun 20 vuoden aikana paljon! Siellä samassa löytölaatikossa saattais olla myös DJ Indigon goa trance -miksaus jostain 90-luvun puolivälistä c-kasettiformaatissa, valokopioiduilla lohikäärmekansilla. En ees enää muista, miten ton kasetin sain haltuuni - tilasinko suoraan Indigolta postissa? Saattaa olla; muistan hämärästi, että jäbä olis sitä miksausta kaupitellut tyyliin Soundin tai Rumban myynti-ilmoituspalstalla - ja koska goa trance olis just silloin kova juttu, tottahan toki meikänkin piti sellaista musaa saada haltuuni! Vissiin vähän kaikki nousevat tiskijukat soittelivat silloin ristiin goaa ja kaikkee muuta. Dj Orkideakin vetäisi Central 2000 -klubilla, siinä Makkarataloa vastapäätä, tiukan setin goa trancea joskus 1995 tai 1996 Helsingin Taiteidenyön trancespektaakkelissa. Muisti ei välttis ihan noin kauas oo niin kirkas. Tuolloin tuli vielä budjattua siinä puu-Vallilan kupeessa, ja kaks kertaa tuli Taiteidenyönä lähdettyä "kylille" bilestämään: toisella kerralla kävin muistaakseni yyteröimässä Suburban Tribea (ja oliks lämppärinä Cool Sheiks just silloin vai oliks se joku toinen kerta, en muista) Tavastialla, ja sit toinen kerta oli toi Orkidean psykesetti. Toi Central 2000 -keikka jäi muustakin syystä vahvasti mieleeni: Njassa veivaili chilloutin puolella sellaista letkeää Ninja Tune -kamaa, ja sen jälkeen, kun soimaan pärähti Squarepusherin cover/remix DJ Foodin biisistä "Scratch Yer Head", oli pakko käydä arvon tiskijukalta tivaamassa, ett mitä helvettiä tää musa oikein oli! Se lätty, "Refried Food", jolta toi versio löytyy, meni ostoon saman tien. Mietin silloin siellä chilloutin puolella bisseä litkiessäni, että kuka vittu nyt keksi yhdistellä tiukkoja Aphex Twin -rumpubassobreikkejä ja luomusti soitettua, hiton tiukkaa jazz-bassottelua?! Sit lähti myös hieman myöhemmin Squarepusherin debyyttilevy "Feed Me Weird Things" ostoon. Jaco Pastorius -tyylinen luomubassottelu on varsinkin lätyn avausraidalla jotain aivan tajuttoman kovaa laittamista! Joskus tuli kaivettua ton biisin akkarisoinnutkin. Ehkä pitäis nyt koittaa plokata noiden sointujen lisäksi (enhän mä niitä enää muista!) myös toi bassomeininki?

Mut joo, tästä Orbital-pastissista vois yrittää duunata tästäkin ihan kokonaisen biisin.

III – Viidellä jaollista doomailua (C# Ultralocrian)

Tän idiksen kanssa innostuin sitten puuhastelemaan vähän pidemmällekin; tässähän on läjässä jo melkeinpä kokonaisen biisin kaksi ensimmäistä osaa. Vaikka tässä soundimaailma onkin aika ilmavaa – on vibrafonia ja synapädiä sun muuta – tosta “intron” melodista tuli heti niin vahvat Swallow the Sun -vibat, että tästä pitäis kehitellä jotain vielä synkempää, rankempaa ja raskaampaa. Vaikka tossa melodiassa on tietynlaista iskelmäklangiakin, siitä sais kyl melko päräyttävän melankolista synkistelyä aikaiseksi, kun viel vähän hinkkais. Sitä paitsi ovathan nää jyväskylän death-doom-miehetkin flirttailleet iskelmävibojen kanssa! Eivät ehkä ihan niin tanakasti kuin haminalainen Kaunis Kuolematon, mut kuitenkin. Yks hienoimpia biisejä sitä paitsi on se 2015 ilmestyneen triplalevyn kakkosrieskalta löytyvä "Before the Summer Dies", joka on melkein Agentsia. Toi Swallow the Sun -tripla täyttää tänä vuonna pyöreitä, ja meikäläisen pitäiskin kirjoittaa siitä juhla-arvostelu Tuonela Magazineen. Bändin tuotanto on ollut kyl sen verran tanakkaa heti debyytistä lähtien, ett mitään moitittavaa on paha keksiä. 

Tollanen kuulas, kliini kitarasoundi, kuten tuon ekan Swallow the Sun -linkin biisissä "Firelights", just sellaisella soundilla tää ultralokrinen doomailu vois lähteä lentoon. 

Noh, sehän nyt ei tietenkään onnistu Logicin muovisoundeilla, mut sovituksen osalta suunta olis kyl selvästi jotain sen suuntaista. Tässä lähinnä toi alun kuvio pysyttelee ultralokrisessa moodissa, sit ihan tietoisesti iskin toisenlaista moodia silmään. En sit tiedä, johtuuko se tän kudelman doomahtavan hitaasta temposta vai mistä, mut eihän tää kuulosta ees viisijakoiselta, vaikka sitä onkin. Sit viel yks huomionarvoinen seikka: vaikka oon tässä blogissani jo useaan otteeseen manannut noita Logic Pro 9:n paskoja kitarasoundeja, tähän sain sorvattua ehkä ekaa kertaa ikinä sellaisen soundin, johon vois melkein olla tyytyväinen – ne vähän tuhnun kuuloiset kitarasoinnut siellä taustalla, ei se sellokuviota tuplaava peltipurkkisoundi. EHKÄ tää DAW ei sit olekaan ihan niin menetetty tapaus? Snareen tuli kans aika maukas kaiku. Pitäis ehkä kirjata näitä asetuksia jonnekin ylös tulevaisuuden tarpeita ajatellen, ettei aina tarttis alkaa keksiä ruutia uudelleen ihan atomitasolta asti. Vaikka nää onkin vain sovitusdemoja, niin jos soundit olis edes auttavasti kohdillaan, se helpottaa sit omien ideoiden välittämistä muille soittajille – joo, tokihan näistä parhaista Python-kikkareista on työstää vähintää tupla-albumin verran biisejä, jotka sit treenataan oikealla bändillä ja lähdetään valloittamaan maailmaa, vai mitä?

IV – Bebop Schlager (G Ultralocrian)

Tiedä sit, kuinka käyttökelpoinen tämä ideanpoikainen on miltään kantilta katsottuna, mut tästäkin ehkä huomaa, että viime keväänä tuli treenailtua aika tuhdisti noita vanhoja iskelmäklassikoita noista Toivelaulukirjoista. Niitä tuli hankittua omaan kirjahyllyyn aikamoinen rivi, joten sit, jos vanhoilla päivillä alkaa järki kadota päästä ja himo humppalavoille jostain syystä virkoamaan, on ainakin matskua mitä treenata. Ei vaan, ihan aikuisten oikeasti, noissa vanhoissa stankuissa ja kusenpolttamissa iskelmissä on itse asiassa tosi hienoja sointukuvioita ja äänenkuljetuksia – ja sit tietty vannoutuneena Frank Zappa -fanina oli pakko treenata “Satumaa”-tangoa ja yrittää sovitella siitä jos jonkinlaista progeversiota aikansa kuluksi. Tässä ideassa on jotain sellaista iskelmävibaa, jota sit yritin parhaani mukaan häivyttää sekoittamalla pakkaa loppua kohden. Tää melodiahan kävis sellaisenaan jonkin iskelmän introksi. Ainakin siihen asti, kun sävelet alkavat suht anarkisesti, melkeinpä kaoottisesti eksyä moodista ulos. Taisin siirrellä nuotteja piano rollissa ihan randomisti ulos asteikosta ja sit yrityksen ja erehdyksen kautta löysin aika mageesti sekoilevan kuvion. Sehän tekee tästä sit jazzia, eiks niin? Ehkä jopa bebop-jazzia? Jazz-musiikissahan ei ole “vääriä” ääniä – on vain tulkintaa. Ensimmäinen Zappa-rieska, muuten, joka melkeinpä puolivahingossa tarttui divarista matkaan nuorna sällinä, oli toi mahtava live-tupla “Roxy & Elsewhere”. Siltä löytyy ihan huikea live-veto “Bebop Tango”, joka sisältää aivan timanttiset spiikit siinä kohtaa, kun siirrytään kappaleen tanssiosioon. Tässä ideassa voisin siis yhdistellä vähän zappailua, iskelmää ja bebop-kuvioita... Tää alkaa kuulostaa ihan suunnitelmalta!

Sit vielä bonuskierros:

V – Likaista House-musiikkia (C Ultralocrian)

Kyhäilin sit kuitenkin tuosta alussa esille nostamani sointukierron ympärille vähän melodiaa ja basslinen tynkää. Noh, ajatus happojatsailusta karkasi ehkä hivenen enemmän housen puolelle. Noh, tyylipuhdas house ei oo oikein koskaan ollut meikäläisen juttuja, mut joku vanhan Jam & Spoonin tyylinen "epic house" vois ehkä ollakin. 

Tuo ultralokrinen sointukierto on kuitenkin tosi mageen kuuloinen, eikä tuo bassline ole sekään hassumpi. Melodia nyt on ehkä vähän kliseinen, mut haittaako se? Eikös ne kaikki radiokanavien voimasoitossa olevat päivänpoppia edustavat kipaleet ole enemmän ja vähemmän kliseitä täynnä? Tää nyt oli vain tällainen luomusti ja nopeasti hutaistu tekele, minkä tarkoitus on lähinnä demonstroida, että tässä moodissa saa loihdittua itse asiassa aika maukkaita sointukiertoja – vaikka ne eivät sit ihan puhtaasti enää kyseisessä moodissa jaksais pysytelläkään.

Nyt, kun alkaa olla läpi käytynä nää perinteisimmät sävelasteikot ja niiden moodit – duuri, harmoninen duuri, melodinen molli ja harmoninen molli – olis sit seuraavaksi vuorossa ensimmäinen todella eksoottinen asteikko ja myöhemmissä osissa sit vielä sen astetta eksootisemmat eri moodit. Skuupin alla tulee olemaan kaksoisharmoninen duuriasteikko, jota on luonnehdittu joskus maailman synkimmäksi asteikoksikin. Siihen asti, iloisiin kuulemiin ja näkemiin. Adios.