Napolilainen molli oreganolla

Napolilaisia asteikkoja on kaksi, ja niistä otan nyt syyniin sen toisen: napolilaisen mollin. Sitä ei kai varsinaisesti pidetä niin sanottuna kanta-asteikkona, mut siitä nyt kuitenkin voi derivoida moodit – ja ne löytyy ihan Wikipediastakin. Se hauskuus näissä kahdessa asteikossa on, että ne ovat molemmat molliasteikkoja, vaikka sen toisen nimi onkin napolilainen duuri. Ainoa ero niillä on 6. sävel: napolilaisessa mollissa se on alennettu, duurissa ei ole. Napolilaisen mollin voisi mieltää olevan harmoninen molli alennetulla kakkosella (Harmonic Minor b2) ja sit napolilaisen duurin taas melodinen molli alennetulla kakkosella (Melodic Minor b2). Itse oon oppinut muistamaan ne paremmin just tällä harmoninen/melodinen molli b2 -muistisäännöllä – kuka nyt muka muistais muuten, että tän moodin intervallirakenne on: 1 - b2 - b3 - 4 - 5 - b6 - 7! Toisaalta tätä napolilaista mollia vois myös pitää fryygisenä moodina, jonka 7. sävel on korotettu (nimitystä Phrygian #7 joskus näkee englanninkielisillä teoriasivustoilla). Jollain kohtuullisen hämärällä sivustolla törmäsin nimitykseen harmoninen fryyginen, mut en oo kyl sitä sit missään muualla nähnyt, joten suhtaudun sen virallisuuteen pienellä varauksella. Kaikkiin näihin muihin nimityksiin törmää aika tiuhaan, kun internetin teoriasivustoja selailee tän aiheen tiimoilta. Mitä tohon fryygiseen nimitykseen tulee, tällä moodilla ei ole erityisen fryyginen soundi, luultavasti ton johtosävelen vuoksi, kuten ei oo kaksoisharmonisessa duurissakaan just samasta syystä. Toki kummassakin moodissa saa helpostikin askarreltua aika fryygisiä tunnelmia, kun välttelee tota johtosäveltä viimeiseen asti - tosin sit voidaan taas miettiä, onko moodina oikeasti ees bysanttilainen tai tää napolilainen molli, jos yks sen tärkeimmistä värisävelistä jää pois kokonaan. 

Se, mistä nää kaksi kummajaista ovat oikein saaneet alkunsa, liittyy kai klassisen musiikin ns. napolilaiseen koulukuntaan, joka vaikutti joskus pari sataa tuhatta vuotta sitten tai jotain. 1700-luvulla vissiin. Emmä tiedä. Itse, kun oon tässä just hiljan opetellut käyttämään sitä kuuluisaa “napolilaista sekstisointua” omissa jutuissani, oon huomannut tuossa soinnussa jotain tietynlaista sukulaisuutta tän moodin kanssa. Se napolilainen sointu (tolppamerkintänä N6) on (yleensä mollisävellajin) bII asteelle soitettu duurikolmisointu terssikäännöksenä, esimerkiksi C-mollissa Db/F-sointu. Sit, jos sävellajina olis vaikkapa harmoninen molli, tuon napolilaisen soinnun ujuttaminen mukaan tekee "moodista" ikään kuin harmonisen mollin b2-sävelellä - eli napolilaisen mollin. Näppärää? 

Tästä varsinaisesta napolilaisesta mollimoodista en oo löytänyt oikein minkäänlaisia esimerkkejä netistä, paitsi muutamia hassuja kitaraveijojen improsointia esitteleviä videoita YouTubesta. Tosta napolilaisesta sekstisoinnusta löytyis sit klasarin puolelta vaikka kuinka paljon esimerkkejä, vaikkapa nyt Beethovenin Kuutamosonaatista. Aikamoinen kultakorva saa olla, että sen ilman nuotteja sieltä biisistä saa kuultua, mut nuoteista sen löytää jo sit helpommin. Tietty, jos tarpeeksi tota kohtaa sit luukuttais repeatilla luureista, niin eiköhän tohon klangiin alkais tottua. 

Legendan mukaan John Williamsin legendaarisessa Indiana Jones -leffatunnarissa Kadonneen Aarteen Metsästäjät olis siinäkin N6-sointu jossain kohtaa. Sit vielä vuoden 2009 Star Trekin loppukrediittien taustalla soivassa Michael Giacchinon säveltämässä scoremusassa tää sointu esiintyy. Nuottipaperista, jonka netistä bongasin, se näkyis olevan kohdassa, missä sointukierto menee: 

                                                Dm – Bb – Eb – A. 

Tolppa-analyysina toi menis:   

                                                 i – VI – N6 – V. 

Hans Zimmerin ja Antonius Tom Holkenborgin kollaboraatiomusiikki leffaan Batman vs. Superman: Dawn of Justice sisältää myös tällaisen napolaissoinnun, kun sointukuvio menee jossain kohtaa näin:

                                                 G#dim7/D – Am/C – Bb/D – Am/C – E. 

Toi kuvio olis tolppamerkinnöin about: 

                                                 vii – i6 – vii – i – N6 – i6 – V.

Sit väittävät internjetissä, että Nino Rotan Kummisetä-soundtrack (1972) hyödyntää tätä napolilaissointua muutamaankin otteeseen – olishan se outoa, jos ei mafialeffan soundtrack niin tekis, vai mitä?! Ilman nuotteja on kuitenkin paha mennä sanomaan, ett missä kohtaa exactly. 

Itse diggaan tosta soundista kyl, ja oon täs viime aikoina opetellut vähän käyttämään tota N6-sointua sillai kivan kuuloisesti – en silti oo saanut tän mun Pythonizer-appini kanssa luotua ihan hirveesti mitään järkevän kuuloista tässä napolilaisessa mollissa, jostain syystä. Siispä laitan näiden mun Python-kikkailujen jatkoksi sommitelman jonka väsäsin ihan luomusti iskemällä tuollaisen napolilaisen sekstisoinnun mollissa menevään sointukuvioon. 

Noh, tällaisia kudelmia tässä hieman eksoottisessa moodissa on syntynyt sit muuten:

I – Acid Jazz in A Neapolitan Minor

Okei, tässä ei välttis tunge toi napolilaisen mollin syvin olemus nyt mitenkään erityisen vahvasti framille, mut on sitä tuolla seassa jonkin verran. Emmä tiedä, onko tää nyt ees erityisen happojatsikas kudelma, kun sen verran mitä on tullut noita 90-luvun acid jazz -klassikoita joskus plokkailtua levyltä ja opeteltua nuoteistakin soittamaan, ne ovat enimmäkseen ihan perusmoodeissa meneviä sointukuvioita, joskus toki aika modaalisia, kun suurin piirtein kaikki soinnut ovat jotain molliysejä. Tää kikkailu lipsahti ehkä paremminkin jonnekin vähän modernimman nu jazzin puolelle, viimeistään ton rumpubiitin myötä. 

Tän fiilistelyn sointukuvio menee:

            Csus2 – Gm7 – Dm7 – Csus2 (jokusen kerran ja sit:)

            Am7/11 – C6/11 – Fmmaj7 – Fm/C

Eli:

            IIIsus2 – bvii7 – iv7 – IIIsus2

            i7/11 – III6/11 – bvi7 – bvi

Tässä sointukierrossa toi moodille sävynsä antava b2 esiintyy vain ohimennen Gm7-soinnun terssinä ja sit se johtosävel, joka on se toinen moodille leimaa antava sävel, esiintyy Fmmaj7- ja Fm/C-soinnuissa terssinä. Toi melodia on sen verran avointa ja hajamielistä, harmoniselta rytmiltään aikas harvaiskuista, että siitä ei oikein voi vetää mitään johtopäätöksiä mihinkään suuntaan. Ehkä tää moodi toimiskin parhaiten just tällä tavalla: kevyenä lisämausteena, eikä niin, että soinnut on väkisin tungettu moodin sisälle, maksoi mitä maksoi. 

II – Lyserginen Luuttu ja Piano -teema (F# Neapolitan Minor)

Noh, tässä toi “A-osa” jauhaa itse asiassa menemään iloisesti aiolisen D-mollin ja harmonisen D-mollin välillä. Sit kun tulee se pianobreikki, se hyppää napolilaisen F#-mollin puolelle, mitä nyt välillä tapailee myös lokrisesti F#:ssä:

            F#m7(b13) – F#mmaj7 – F#6(#5) – C7sus2 – A5(b13) – G5

            Dmmaj7#5 – F(add4) – F(add9) – Csus2 – Csus4 – B9sus4 – Bmaj9 – Csus2

Mitähän tolppa-analyysi sanois tästä hirveestä sekasotkusta? Olis ehkä fiksumpaa tulkita toi F#6(#5)-sointu sittenkin vaik D#mmaj7-soinnun terssikäännökseksi...

            Im7(b13)  -  Immaj7  -  VImmaj7 - bV7sus2 - bIII5(b13) - bII5

            bVImmaj7#5 - VII(add4) - VII(add9) - bVsus2 - bVsus4 - IV9sus4 - IVmaj9 - bVsus2

Noh, ei kai tääkään kuvio sit kovin tiukasti ainakaan napolilaisessa mollissa liplattele, kun tossa sointukierrossa on mukana sekä alentamaton VI aste (se D#mmaj7-sointu terssikäännöksenä) että bVI aste. Puhumattakaan sit tosta lokrisesta bV asteesta, joka on aika vahvastikin framilla tossa kuviossa. Ett, kyl tää kudelma nyt tais mennä vähän hutiin ainakin sointujensa osalta. Mut eipä sillä niin väliä, koska tästä kudelmasta tuli muuten ihan hyvä! Jotain intromaista tässä ehkä hivenen on: ei tää ehkä säkkärinä toimis, kertsinäkin vähän niin ja näin - riippuen vähän toteutuksesta. Ehkä toi loppuosa, missä tulevat noi synastäbit messiin, vois toimiakin vaik kertsinä, toi alkuosa sit vaik introna...      

III – 12/4 Namaste Doo-Wop (B Neapolitan Minor)

Tää on sit enempi riffi/melodia-tyyppinen ratkaisu. Bassline taitaa mennä tässä vähän miten sattuu, mut se onkin tyyppiä "walkin' bass" - toi päämelodia/teema hyppelee iloisesti napolilaisessa B-mollissa vähän niinku talonmies kännissä peltikatolla puukengät jalassa. 

IV – Jazz-riffi napolilaisessa Bb-mollissa

Tässäkään se moodin ominaisklangi ei tule framille sointuharmoniassa, vaan oikeastaan vain riffin kautta. Sointuja isketään aika harvakseltaan riffin muutamille iskuille ja ne soinnut lipsuvat ohi moodista sen verran iloisesti, ettei niistä voi mitään päätellä:

            Absus4 – Abm – Gsus4

            Gbsus2 – Absus4 – Abm

Jos Bb olis kuitenkin tän sävelympäristön keskus, tää kierto olis about:

            bVIIsus4 – bvii – VIsus4

            bVIsus2 – bVIIsus4 – bvii

Joo, eihän noi soinnut osu yhtään maaliinsa, jos moodina pitäis olla napolilainen Bb-molli. VII asteen sointujen tilalla onkin bVII asteen sointuja sekä duurina että mollina, eikä toi VI asteen sointukaan kuulu moodiin. Noh, onhan siel sit se bVI myös mukana, mut silti... Riffi nyt kuitenkin näytti menevän niin kuin oli tarkoituskin. Bassline tässä on aika mukavan letkeä - melkeinpä niin hyvä, että tästä pitäis värkätä joku groove jazz-biisi!

V – Napolilainen kadenssi C:ssä

Tuossa, kun yyteröin jonkun engelsmannin tutoriaalia YouTubesta aiheesta napolilainen sekstisointu, sain vähän vinkkiä, mihin väliin sitä olis tunkea mollisointukierrossa – ja siispä pistin tulille tällaisen V – N6 – I – V -kadenssin. Tää on sellainen klasarijanttereiden vakiintunut käytäntö, joten ihmekös tuo, että soundaa oikeastaan pirun hyvälle. Lisäsin vähän tukevuutta alapäähän tuplaamalla pianon pohjasävelet sähköbassosoundilla ja sit ripottelin viel päälle vähän dilsan läpi jotain syntikkaääniä. Kuulen tän sommitelman jo päässäni silleen, että taustalle tulis tiukkaa trancebiitti – vähän lisää eteerisiä synamattoja ja vitusti reverbiä. Sit jos tuntis jonkun laulajamimmin, joka vois luikauttaa tän askartelun päälle viimeiseksi silaukseksi jotain sellaista tummasävyistä ihkutrancejuttua.

EDIT: niinpä teinkin, ja nyt klippi on päivitetty tranceksi Logicin muovisoundein!

Että tällaiset sekoilut tällä kertaa. Tää napolilainen molli ei nyt ollut ehkä mikään instant hitti, mitä tulee uusien ideoiden kehittelemiseen – vaatii viel hitosti perseilyä tän moodin kanssa, ett sen syvimmän olemuksen kanssa pääsee oikein sinuiksi. Vaikka muuten fryygisestä soundista diggaankin todella paljon, se on vissiin sit se korotettu seiska (johtosävel), joka tekee tästä moodista niin pirun haasteellisen. Tai ehkä oon yrittänyt turhan sinnikkäästi vääntää tän moodin kanssa jotain elämää suurempaa harmonista keitosta – jos kokeilis ensin ihan vain jotain melodiantynkää tai kevyttä riffittelyä tän kanssa harjoitella?

Noh, ensi kerralla sukellan sit napolilaisen mollin 2. moodiin, joka ei oo kyl yhtään sen helpompi tapaus kuin kantaisänsäkään. Seuraavassa postauksessani otan skuupin alle Lydian #6 -moodin ja katson vähän, mitä se on oikein syönyt. Siiheks, adios!