Modaalijaskan turinoita

Harmonisen duurin 6. moodi on lontooksi nimeltään Lydian Augmented #2 . Onko tolle joku järkevä suomenkielinen nimitys, en tiedä. Ei ole ainakaan koskaan tullut vastaan. Lyydinen ylinouseva #2? Kuulostaa vähän vammaiselta. Noh, ei silti: ei toi englanninkielinenkään nimitys nyt mitenkään erityisen salonkikelpoinen ole, mutta siitä saa nopeasti jujusta kiinni. Tän moodin vois kai mieltää kahdella tapaa: joko se on harmonisen mollin 6. moodi ( Lydian #2 ), josta on korotettu myös sen vitonen puolikas ylöspäin, TAI sit se on melodisen mollin 3. moodi ( Lydian Augmented ), josta on puolestaan korotettu toi kakkonenkin puolikkaan verran ylöspäin, molliterssiin. Riippuen vähän miten tätä moodia käyttää, sillä on myös hieman kaksjakoinen ominaisklangi; nimittäin, kuten näistä klipeistäkin käy ilmi, se voi soundata tosi ilkeästi fuusiojazzille, kuten nää pari ensimmäistä näytettä – tai sit se voi kuulostaa enempi joltain Lähi-Idän soundimaailmalta, kuten toi kolmas näyte. Toi harmonisen mollin...

 Harmonisen duurin 5. moodi on miksolyydinen b2 ja se on fiilikseltään jänskä sekoitus dominanttivibaa (koska duuriterssin kaverina b7) ja sit itämaista, fryygisen dominantin soundia, koska 2. sävel alennettu puolikkaalla. Joskus näkee harmonisen mollin 5. moodia, fryygistä dominanttia, kutsuttavan myös nimellä Mixolydian b2b6. Eli tästä harmonisen duurin dominanttimoodista pääsee moduloimaan suht helposti harmonisen mollin vitosmoodiin tai päinvastoin. Ehkä tätä harmonisen duurin 5. moodia vois kutsua myös melodiseksi dominanttifryygiseksi ? Nimittäin on olemassa myös moodi nimeltä Ionian b2, jota näkee joskus kutsuttavan melodiseksi duurifryygiseksi. Tuon kummajaisen erottaa fryygisestä dominantista se, ett kyseisen moodin 6. ja 7. säveliä ei ole alennettu – eli se vois olla myös Phrygian Dominant #6#7, mikä olis tietty siinä mielessä hieman hassu termi, ett miten moodi vois muka olla dominantti, kun ei siinä oo ees dominanttiseiskaa? Mut niin se vain on, että mitä eksoottisempii...

Harmonisen duurin nelosmoodi on sekin perhanan harvinainen. Ehkä jossain fuusiojazzin tai modernin klasarin puolella siihen vois joskus törmätä, mut radiosoittokamassa ei kyl koskaan. Siitä voisin mennä vaikka takuuseen. Tietty leffamusassa tää soundi ei liene vieras - ehkä itsekin sille joskus tietämättäni altistunut. Moodi on englanninkielisissä matskuissa useimmiten nimetty Lydian b3 -nimellä, mut joskus siihen törmää myös Melodic Minor #4 – nimellä. Sit jos tarpeeksi syvään päätyyn menee tonkimaan, sille löytyy maailman eri musiikkikulttuureissa vaik mitä nimiä. Hindustanimusiikki tuntee sen nimellä Raga Madhuvanti ja karnaattisessa musiikissa se tottelee nimeä Raga Ambika . Näkeepä sit ihan länkkärisivustoilla sellaisiakin nimityksiä kuin mollilyydinen ( Lydian Minor ) tai Lydian Diminished . Tässä kohtaa en kyl heti oikein kässännyt, mistä toi dimi-liite tohon oikeen kumpuaa: eihän moodissa ole vitossäveltä vähennetty, vaan tiputettu vain kolmas sävel duuriterssistä molliterss...

 Tässä kun on tän meikäläisen Python-applikaation koodamisen tiimoilta tullut sukellettua erilaisten moodien ja asteikkojen ytimeen sit oikein kunnolla, oon ollut huomaavinani, että perusluonteeltaan mollimoodien etuliitteenä termi “super” viittais aina siihen, että asteikon neljäs sävel on alennettu duuriterssiksi. Molliasteikoissa siitä tietty syntyy sellainen hauska efekti, että moodissa on sekä molli- että duuriluonne riippuen vähän siitä, kumpaa säveltä, molli- vai duuriterssiä, haluaa korostaa milloinkin. Nyt kun olen päässyt näiden moodien ruotimisessa harmonisen duurin 3. moodiin asti, se on just tällainen b4-tapaus nimeltään superfryyginen. Varomaton voi sotkea sen tietty siihen karvalakkifryygiseen, jos toi duuriluonne ei tuu kovin vahvasti esiin. Sen vois helposti sekoittaa sit taas harmonisen mollin vitosmoodiin, fryygiseen dominanttiin, jos korostelee tota duuriterssiä niin paljon, ett unohtuu se molliterssi jalkoihin. Tavallisella “mollifryygisellä” on aika erilainen ...

 Rakkaalla lapsella on monta nimeä, niinpä tälläkin harmonisen duurin 2. moodilla on niitä jokunen: Dorian b5 , Dorian Diminished  ja Locrian #2#6. Itse olen tottunut käyttämään tota ensin mainittua, se taisi olla just se nimitys jota Ron Miller noissa modaalijazzin teoriaopuksissaan käyttää. Se on jotenkin paljon selkeämpi nimi kuin vaik toi “dimidoorinen”. Mikä vitun dimi? Vaik luulis, ett “diminished” asteikon liitteenä viittais automaattisesti vähennettyyn kvinttiin, niin ei se aina ihan niinkään ole, joten oon pyrkinyt välttelemään sen käyttöä missään niinku ikinä. Dorian b5 on selkeä, eikä sitä voi ymmärtää kuin yhdellä tavalla: kyseessä on doorinen moodi, jonka femma on alennettu puolikkaalla ja that's it. Tässä(kin) moodissa on hieman erilainen klangi riippuen siitä, mitä säveliä siitä korostaa. Toi alennettu vitonen luo helposti sellaista itämaista vibaa, kun sitä peilaa asteikon molliterssiin, mut ilman kutosta ei sit taas synny kovinkaan doorinen vaikutelma. Kuto...

 Jostain syystä harmoninen duuri on (sekin) vähän sellainen jazzille tuoksahtava moodi, että siihen harvemmin törmää muun tyyppisessä musiikissa. Wikipedia osasi kertoa, että asteikko löytyy myös intialaisesta musiikkimaailmasta Raga Sarasangi -nimellä. Intialaiset sävyt ovat kuitenkin itselleni tuttuja lähinnä länkkäribändien sekoiluista tai sit psyketrancesta, ja silloinkin lähinnä vain noiden hieman itämaisempien moodien tiimoilta. Noh, jazz ei ole kuollut, se vain haisee kummalliselle, kuten Frank Zappa tapasi sanailla... ja siinä maailmassa olen luultavasti tietämättäni altistunut tälle moodille sit enemmänkin – moodissa on jotenkin erityisen Pat Metheny - tyyppinen soundi. Itse törmäsin tähän kummajaiseen tietoisella tasolla suht myöhään; olin ehtinyt jo soitella jos jonkinlaisissa proge- ja happojatsibändeissä 90-luvun mittaan jo lähemmäs 10 vuotta, kunnes sitten juuri ennen vuosituhannen vaihdetta löysin Kaisaniemen F-Musiikista tuon Ron Millerin mainion teoriaopuksen, jo...

 Duuriasteikon vika moodi, lokrinen, on hieman harvinaisempi keissi, mitä tulee kokonaisiin biiseihin, jotka menis tässä moodissa. Ei sellaisia taida ainakaan populaarisemman musiikin puolelta löytyä yhtäkään. Joidenkin mielestä lokrinen onkin enemmän vain “teoreettinen” moodi – siltä kun uupuu se puhdas femma, sillä on vähän epämääräinen soundi itsessään. Varsinkin, kun moodia yrittää soinnuttaa, se alkaa jotenkin väistämättä kuulostaa dominanttiasteen jatkeelta ja yrittää siksi purkautua toonikateholle melkein kuin varkain. Ehkä jossain atonaalisessa jazzissa, modernissa klasarissa tai kauhuleffojen score-musiikissa sitä tulee vastaan muutenkin kuin vain lyhyinä viitteinä melodiassa tai sit heviriffeissä – joo, tai sit Björkin ysärihitin basslinessa. Toi “Army of Me” -biisi onkin ainoa, mitä oikeestaan tulee vastaan, kun googlettaa biisejä, jotka menis lokrisessa moodissa, eikä sekään ees tarkkaan ottaen mene, vain se biisin synabassokuvio menee, legendan mukaan lokrisesti C:ssä...